Meren puolella, hieman lännempänä, hyppeli pieni orava umpimähkään sinne tänne lumessa. Hän oli oikein höpsy pieni orava; ajatuksissaan hän sanoi itseään aina "oravaksi, jolla on kaunis häntä".

Muuten hän ei ajatellut usein eikä pitkää aikaa. Hän pikemminkin tunnusteli ja nuuhki. Juuri nyt hän oli tuntenut, että patja hänen pesässään alkoi käydä liian kovaksi, ja oli parhaillaan ulkona etsimässä uutta.

(…)

- Ihmeellistä, sanoi orava hämmästyneenä. Tuota pahvilaatikkoa ei ollut täällä aikaisemmin. Tässä on varmasti jotakin vinossa. Tai sitten tämä on kokonaan väärä luola. Tai minä olen ehkä väärä orava, mutta sitä en oikein uskoisi.

Hän näperi laatikon kannesta kulman auki ja pisti päänsä sisään.

(…)

Mutta äkkiä joku yritti purra oravaa käpälään.

(…)

- Oletko sinä aivan viisas!?! sanoi pikku Myy.

- En, en ollenkaan usko, vastasi orava.

- Nyt sinä olet herättänyt minut, jatkoi pikku Myy ankarasti. Ja olet syönyt minun makuupussini. Mitä sinä oikein puuhaat?

Mutta orava oli niin ällistynyt, että unohti jälleen patjan.

Pikku Myy tuhahti ja tuli kokonaan ulos pahvilaatikosta. Hän laski kannen sisarensa päälle ja meni koettamaan lunta.

- Vai niin, tältä se siis näyttää, hän sanoi. Kaikkea ne keksivät. - Hän laittoi heti lumipallon ja heitti sillä osuvasti oravaa.

Sitten pikku Myy lähti luolasta ulos tarkistamaan talvea.

(Suom. Laila Järvinen) 

 

Olen jo aikaisemmin tänä syksynä kirjoittanut Tove Janssonin "Taikatalvesta" (löytyy täältä), mutta kirja on niin hieno ja täynnä hauskoja ja viisaita lauseita, että lainaisin sen mielelläni tänne blogiini ihan kokonaan. Tosin ehkä on kuitenkin helpompaa, että menette kirjastoon ja luette sen itse. Parempaa talvikirjaa ei löydy. 

Täältä kannattaa muuten lukea "Taikatalven" Helsingin Sanomissa vuonna 1957 ilmestynyt arvio. Kiinnostava ajankuva sekin.