Unohdin täysin, että olihan "Jane Austen -lukupiirissä" toki yksi mielenkiintoinen ajatus, joka minun piti kirjata tänne ylös. No, tässäpä se tulee.


    "(...)Niin, jos Charlotte onkin lesbo? Muistatko kun Charlotte vertaa itseään Lizzieen ja sanoo, ettei itse ole yhtä romanttinen luonne? Se voisi tarkoittaa lesboutta. Siksi ei ehkä kannata jäädä odottamaan parempaa tarjousta." Allegra kierähti selälleen ja laski viinilasin kasvoilleen saadakseen viimeiset tipat suuhunsa. Nenä jäi kuperan lasin sisään. Vääristyneenäkin se näytti suloiselta.
    "Tarkoitatko että Austen teki Charlottesta lesbon?" Sylvia kysyi. "Vai että Charlotte on lesbo, vaikka Austen ei tiedä sitä?"
    Jälkimmäinen vaihtoehto viehätti Sylviaa enemmän. Hänen mieltään kutkutti ajatus kirjan henkilöstä, jonka salaisesta elämästä kirjailijalla ei ollut aavistustakaan. Kun kirjailijan silmä välttäisi, tällainen hahmo livahtaisi omille teilleen, etsimään rakkautta ikiomalla tavallaan. Ja putkahtaisi aina tarinan sitä vaatiessa mukaan, sanoisi seuraavan repliikkinsä kuin ei mitään.
(suom. Arja Kantele)


Joskus mieleeni tulee samantapainen kerettiläinen ajatus siitä, ettei kirjailija loppujen lopuksi omistakaan henkilöitään tai välttämättä tunne heitä läpikotaisin. Jospa minä lukijana tunnenkin heidät paremmin? Ehkä juuri siksi harmistun aina, kun kirjailija alkaa liikaa selittelemään kirjojaan tai päähenkilöitään. Ei minulle tervitse kertoa, kiitos vain! Vielä astetta pahempia ovat kirjallisuustutkijat, jotka pokkana tulkitsevat kirjoja puolestani. Pöh, ei kiinnosta! (Ja sitten kuitenkin kiinnostaa, tietenkin, olenhan itsekin opiskellut hiukan kirjallisuustiedettä, mahtava ja kiinnostava ala, mutta samalla raivostuttava...) Mutta joo, ei ehkä olisi tarvinnut lukea koko kirjaa tuon yhden ajatuksen vuoksi.