Rakkaus on sitä, että antaa toisen pilata elämänsä.

 

Sinkku-ystäväni näki luonani Anna-Leena Härkösen kirjan "Ei kiitos", halusi lainata sen ja palauttaessaan kommentoi: "Olipas piristävää lukea parisuhteiden ongelmista! Tulin oikein hyvälle tuulelle!" Sellaisena tämä kirja varmasti toimiikin hyvin; yksinelävien piristysruiskeena. Kirjan antama kuva parisuhteesta ei tosiaankaan ole kovin kaunis. Mutta on se jollain tapaa todellinen silti. Jos ollaan vuosikymmeniä yhdessä niin mikä oikeastaan estää suhdetta ajatutumasta tuollaiseen puhumattomuuteen ja hampaiden kiristelyyn? Parisuhteeseen kuuluu aina kompromisseja, mutta mitkä ovat loppujen lopuksi ne asiat joissa ei voi enää joustaa?

 

-Kyllä mä tiedän että mä olen huono aviomies, Matti sanoo äkkiä.

-Jos sä kerran tiedät sen niin mitä sä ajattelit tehdä sille asialle?

Hän huokaa raskaasti. Tuolla tavalla huokaa sota-ajan perheenäiti, jonka sokerikupongit ovat loppu.

 

Härkösen tyyli kirjoittaa on hilittömän hauskaa, sitä lukiessa tulee ihan parisuhteellinenkin ihminen hyvälle tuulelle. Toisaalta kirja lähentelee jo parodiaa, niin hassua kaikki on, koko kaameudessaan. Kirjasta on puhuttu niin paljon, että kaikki varmaankin tietävät alkuasetelman: keski-ikäinen pariskunta, jolla kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ei sitten olekaan. Mies ei halua seksiä ja nainen ei halua parisuhdetta ilman seksiä. Torjumista, nalkuttamista, puhumattomuutta, masennusta ja pettymyksiä. Niistäkö on pienet avioliitot tehty?

Toinen ystäväni muuten huomautti, että hänen mielestään kirjan päähenkilö muistutti jollain tapaa minua. Jaahas, melkoinen loukkaus! Mutta jos rehellisiä ollaan, niin kyllä minäkin tiettyä samankaltaisuutta huomasin, ajoittain, välähdyksenomaisesti. Ainakin pystyin samaistumaan päähenkilöön hyvin, vaikka tämä olikin kieltämättä hassu, ärsyttävä ja parodisoitu. Ainakin valittavat ja saamattomat flegmaattiset miehet aiheuttavat minussa toisinaan samanlaisia raivon tunteita kuin päähenkilössä. Muutamalle sellaiselle on tosiaan joskus tehnyt mieli huomauttaa: "Mutta elämä nyt vaan on semmoista että välillä täytyy käydä ruokakaupassa. Siinä ei itku auta, kylmästi vaan päin."

Varsinaista ratkaisua parisuhteen ongelmiin kirja ei tietenkään tarjonnut, mutta ehkä se huumorin avulla yritti viestittää, etteivät ne suuret surutkaan aina maailmaa kaada.

 

-Mutta jos mä nyt eroan niin mitä sitten? Seuraavaksi tulee taas joku uusi jonka kanssa ajaudutaan kriisiin ja erotaan. Kuinka monta kertaa voi vaihtaa miestä yhden elämän aikana?

-Kyllä joku niistä on se viimeinen.

 

Juuri näin.