4. Joensuun vanha kirjasto

Elämäni ensimmäisiä rakkauksia oli Joensuun vanha kirjasto. Se ei enää palvele kirjastona, mutta seisoo edelleen kauniina ja turvallisena siinä joen varressa. Muistan sen kiviset portaat, kaikuvat käytävät ja jopa M.A.Nummisen keikan lastenosastolla, silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten. Vuosien ajan kuvittelin useiden kirjojen tapahtumapaikaksi juuri tuon kirjaston. Niiden kivisten seinien sisällä on tehty läjäpäin murhia ja suudeltu ensisuudelmia, ainakin minun mielikuvissani.

Äitini oli kirjastossa töissä ja siksi pääsinkin jo hyvin pienenä kurkistamaan kirjaston takahuoneeseen. Muistaakseni työntekijät tuskailivat tilojen ahtauden kanssa, mutta minä rakastin niitä pieniä käytäviä ja kulmauksia joiden kautta päästiin henkilökunnantiloihin. Toivoin aina, että joku asiakas huomaisi kuinka siirryimme äidin kanssa henkilökunnan alueelle. Olin varma, että jokainen heistä kadehti minua, pientä tyttöä, joka pääsi kurkistamaan lukittujen ovien taakse. Mikä maailmassa saattoi olla hienompaa, kuin päästä tutkimaan kirjaston salatut sopukat!

Kirjastoon ja sen ympäristöön liittyy muutenkin paljon muistoja. Tien toisella puolella on musiikkiopisto, jossa kävin pianotunneilla ja yhtenä talvena teini-ikäisenä kävimme piknikillä kirjaston lumisella pihalla. En muista miksi niin teimme, mutta hauskaa se oli. Siinä vanhan kirjaston viereisessä leikkipuistossa join joskus punaviiniä ja joki, no, mitä siitä nyt sanoisi. Joenranta on yhtä kuin koko Joensuu, joten siihen liittyy paljonkin muistoja ja tunteita.

Olin erittäin pettynyt, kun kirjasto myöhemmin muutti uusiin tiloihin toiselle puolen keskustaa, mutta uskon, että työntekijät iloitsivat. Joensuun nykyinen kirjasto vaikuttaa kyllä hienolta, mutta minkäänlaista tunnesidettä minulla ei ole siihen koskaan syntynyt.