Olenkohan minä sittenkin lukenut aivan liikaa dekkareita? Tai ylipäätään liikaa kirjoja? Tai katsonut aivan liikaa monimutkaisia juonikuvioita ja käänteitä sisältäviä Hollywood-jännäreitä? Niin tai näin, tämä Karin Fossumin "Rakas Poona"-niminen dekkari jätti jokseenkin laimean jälkimaun. Tarina oli helppolukuinen ja osa henkilöistä sympaattisia ja kiinnostavia (no, ainakin yksi niistä), mutta kirja loppui jotenkin järkyttävän töksähtäen ja hölmösti. Jälkikäteen tuli tunne, että ehkä tämän kirjan olisi pitänyt olla jotain muuta kuin dekkari. Ehkä koko murhakuvio olisi saanut jäädä välistä ja sen sijaan olisi voitu keskittyä kuvaamaan pienen kylän ihmiskohtaloita. Kirjan lähtöasetelma on herkullinen: vanhenva vanhapoika päättää kaikkien yllätykseksi lähteä kahden viikon lomalle Intiaan etsimään vaimoa. Hauskan tästä asetelmasta tekee se, ettei tämä nimenomainen vanhapoika ole ollenkaan sellainen vastenmielinen Sir Vili, vaan kiltti, sympaattinen ja kunnon mies, joka ihan oikeasti rakastuu ja löytää rinnalleen intialisen vaimon. Vasta sitten kun vaimo saapuu Norjaan pyörähtää tragedia käyntiin.

Kyllä Fossum osaa kirjoittaa, mutta ehkä olen lukijana jo niin hemmoteltu, etten oikein keksi sanottavaa tällaisesta "ihan jees, en nyt oksentanut, mutta en jaksa suositellakaan" -kirjasta. Jos olet suuri dekkarifani, jolle kelpaa melkein mikä vaan missä joku kuolee, niin varmasti pidät tästäkin kirjasta. Jos taas dekkarit eivät erityisesti kiinnosta niin jätä välistä. Voi kyllä olla, että yritän vielä joskus Fossumin kirjoja "Hullujenhuone" tai "Marraskuun neljännen vastainen yö", noiden kuin pitäisi olla ennemminkin "psykologisia romaaneja" kuin dekkareita. Ainakin täällä molempia kehutaan.