Pian kaksivuotiaan tyttäreni lempiharrastuksiin kuuluvat lukeminen ja hyppiminen. Kaikkein parasta on, kun nämä kaksi voi yhdistää. 

Päiväkodissa on pieni trampoliini, josta tyttö on ilmeisesti oppinut vauhdin huuman. Hoitaja huomautti, ettei ole koskaan nähnyt yhtä nuorta ja yhtä lahjakasta hyppijää, hih. Kotona hypitäänkin sitten sängyillä, sohvalla, tuoleilla ja lattialla. Mielellään myös pöydillä, mutta sen tylsä äiti kieltää.

Tällä hetkellä yksi tyttäreni lempikirjoja onkin sitten Kirsi Kunnaksen "Tiitiäisen runolelu". Kirjaan on koottu Kunnaan vanhoja runoja, jotka on kuvittanut Christel Rönns. 

 

Tässä kirjassa on ihana hyppimisestä kertova runo. Joka kerta, sitä luettaessa täytyy tyttären päästä pois sylistä ja hyppiä lattialla koko runon läpi. Kun runo on lopussa voi myös hyppiminen loppua hetkeksi ja tyttö kipuaa takaisin syliin. Äidin on toisinaan melkoisen vaikeaa lukea runo läpi nauramatta. Onneksi tyttöä naurattaa itseäänkin aina. Onhan se nyt vaan niin ihanaa hyppiä ja lukea yhtä aikaa!