Aloitin lukemaan Kyllikki Villaa ja olipas ihanaa huomata, että matkan alussa Villakin on hermostunut ja valittaa:


    Lounaalla oli sitkeähkö pihvi, ruskeaa kastiketta ja salaattia, ja keitto tietysti ensin. Jälkiruokaa ei ollut.
    Vähän tämä Gdynia on aina ankea paikka, ja nytkin on harmaa päivä. Kuuluu harvakseltaan työn ääniä, ei tunnu kauhean vilkkaalta hyörinältä. Minulla on toistaiseksi aika ikävä.
    Lukuvalo on surkea eikä sänkylamppua kuulemma voi vaihtaa vahvemmaksi.
(...)
    ...enkä minä osaa täällä vielä mihinkään mennä. Tämmöistä se aina alussa on.


Niin on! Ihanaa, että Villa, kaikkein seikkailijoiden äiti, on hänkin välillä väsynyt ja hermostunut, ujostuttaa ja koti-ikävä painaa. Jatkan lukemista, ehkä Villan mieli muuttuu, kunhan seikkailu pääsee kunnolla vauhtiin.