Missä natsit ovat? Mikä tällainen maailma on, jossa ei ole natseja? Takapajuinen maa tämä Amerikka.

 

Herman Broder on puolanjuutalainen mies, jonka vaimo ja lapset ovat kuolleet natsien vainoissa. Herman itse on selvinnyt, koska perheen kristitty piikatyttö piilotteli häntä vuosien ajan aitassaan heinien seassa. Sodan päätyttyä Herman on muuttanut New Yorkiin, otanut piikatytön mukaansa ja kiitokseksi kaikesta mennyt tämän kanssa naimisiin. Herman ei kuitenkaan ole avioliitossaan erityisen onnellinen, vaan pitää toisella puolen kaupunkia rakastajatarta, holokaustista selvinnyttä juutalaisnaista. Näiden kahden naisen välillä juokseminen onnistuu mieheltä juuri ja juuri, kunnes yllättäen Hermanin kuolleeksi uskottu ensimmäinen vaimo saapuu hänkin Amerikkaan etsimään miestään. Yhtäkkiä Hermanilla on riesanaan kaksi vaimoa sekä rakastajatar, joka tämäkin painostaa miestä avioliittoon.

Isaac Bashevis Singerin kirja ”Vihassa ja rakkaudessa” (”Sonim, di Geshichte fun a Liebe”, suom. Jukka Kemppinen) on hämmentävä sekoitus hassua ihmissuhdedraamaa ja järkyttäviä ihmiskohtaloita. Ilmeisesti samasta syystä kirja herätti ilmestyessään 1966 jonkinlaista paheksuntaa. Traagisia asioita käsitellään humoristisesti ja ilveillen. Ihmiset, jotka ovat menettäneet kaiken eivät enää välitä moraalisäännöistä ja viljelevät puheessaan hyvinkin mustaa huumoria.

 

Tämä luoti, Tamara sanoi ja pani käden lanteellen, on paras muistoni. Se muistuttaa, että minulla oli kerran koti, vanhemmat. Lapsia. Jos se otetaan minusta, minulla ei ole enää mitään. Se oli saksalainen luoti, mutta kun se on ollut niin monta vuotta juutalaisessa ruumiissa, siitä on tullut juutalainen. Ehkä se päättää räjähtää jonain päivänä, mutta niin kauan kuin se on hiljaa paikallaan, me tulemme hienosti toimeen. Kosketa sitä jos haluat. Ehkä sama revolveri tappoi sinun lapsesi…

 

Kirjassa toistuu monta kertaa ajatus, että nämä natsien vainoista selvinneet ihmiset eivät oikeastaan ole enää elossa. Kun on nähnyt hirveyksiä ja lähestulkoon kuollut ei voi enää olla elossa samalla tavalla kuin muut. Erityisesti kirjan päähenkilö, naissuhteisiinsa sotkeutunut Herman Broder on jollakin tavalla hyvin irti elämästään. Asiat vain tapahtuvat hänelle eikä hän halua, osaa tai jaksa ottaa minkäänlaista vastuuta. Sen sijaan hän pohtii pakonomaisesti mitä tapahtuisi, jos natsit valloittaisvatkin Amerikan. Jos natsit saapuisivat juuri nyt, minne hän pystyisi piiloutumaan? Jos maailmanloppu tulisi juuri nyt kuinka siitä voisi jatkaa eteenpäin?

 

Mitä tapahtuisi, jos maapallo halkeaisi kahteen osaan täsmälleen Bronxin ja Brooklynin välistä? Hän joutuisi jäämään tänne. Toinen puoli, jossa Jadwiga oli, joutuisi jonkin muun planeetan vetämänä eri tähdistöön. Miten sitten kävisi?

 

Tuntuu, ettei kukaan kirjan henkilöistä osaa enää iloita. Rakkaiden menetys, syyllisyys omasta eloonjäännistä, jatkuva ulkopuolisuuden tunne ja moraalin katoaminen aiheuttaa sen, että kirjan perussävy on, kaiken vitsailun keskellä, hyvinkin lohduton. Rakastelun jälkeen Hermanin rakastajatar Masha nousee ylös ja kysyy ”Missä minä olin viisi vuotta sitten tähän aikaan?” ja vastaa itse ”Edelleen kuolleiden keskellä.”

Kirjassa pohditaan myös paljon uskonnollisia kysymyksiä. Melkein jokaisella kirjan henkilöistä on jonkinlainen viha-rakkaus-suhde jumalaansa. Herman, joka on ateisti, elättää itsensä kirjoittamalla puheita rabbiinille, joka ei itse jaksa tutkia pyhiä kirjoja. Hermanin kristitty vaimo Jadwiga haluaa kääntyä juutalaiseksi ja on hartaampi uskovainen kuin miehensä ikinä. Rakastajatar Masha vuoroin rukoilee, vuoroin kiroaa jumalaansa. Monta kertaa nostetaan esiin kysymys: kuinka holokaustin jälkeen voi yhä uskoa Jumalaan?

 

Kerran kysyin (…) miten Jumala sallii, että tällaisia murhenäytelmiä tapahtuu. Hän esitti kaikenlaisia tekosyitä. Tuntemattomia ovat Herran tiet ja niin poispäin. En väittänyt vastaan, mutta olin katkera. Kerroin hänelle lapsistamme ja hän meni aivan valkoiseksi ja häpesi – aivan kuin hän olisi ollut itse vastuussa siitä. Lopuksi hän sanoi: Minä pyydän sinulta, älä puhu enää.

 

Jos Jumala on kuollut ei filosofiakaan auta saati politiikka. Kirjassa puhutaan paljon paitsi holokaustista myös Stalinin hirmuteoista. Natsien kynsistä paenneet juutalaiset joutuvat yhtä kammottaville leireille Venäjälle ja saapuessaan lopulta Amerikkaan tapaavat he kommunismista innostuneita juutalaisia, jotka eivät ota heidän kertomuksiaan todesta.

 

Mikä voisi estää häntä, Hermania, vajoamasta vielä syvemmälle liejuun, johon hän oli takertunut? Ei filosofia, ei Berkeley, Hume eikä Husserl. He kaikki saarnasivat jotain moraalia, mutta yksikään ei antanut voimaa vastustaa kiusauksia. Ihminen voi olla Spinozan kannattaja ja natsi; ihminen voi tuntea hyvin Hegelin fenomenologian ja olla stalinisti; ihminen voi uskoa monadeihin, Zeitgeistiin, sokeaan tahtoon, eurooppalaiseen kultturiin ja tehdä siitä huolimatta hirmutekoja.

 

Kirja on siis täynnä vahvoja teemoja. Silti joukkoon mahtuu myös päähenkilön tuntema myötätunto eläimiä kohtaan. ”Vihassa ja rakkaudessa” tämä nostetaan esille monta kertaa mm. vertaamalla eläinten teurastusta juutalaisvainoihin. Tässä kirjailija muuten muistuttaa kovasti erästä toista nobelistia, J. M. Coetzeeta, joka hänkin vertaa kirjoissaan eläinten huonoa kohtelua mm. mustien kohteluun.

 

Kaiken kaikkiaan ”Vihassa ja rakkaudessa” on erittäin voimakas ja hyvin surullinen kirja, vaikka se toisinaan pistääkin nauramaan ääneen. Huumori on mustaa eikä se oikein muuta voi ollakaan, sen verran sekaisin maailma on, niin suurta surua näihin ihmiskohtaloihin liittyy. Mutta ehdottomasti hieno kirja. Luulen, että tältä Singeriltä tulen lukemaan vielä paljon lisääkin.