Huomasin tässä eräänän päivänä, että monet suurimmista suosikeistani ovat loistaneet poissaolollaan täällä blogissa. Monista rakkaimmista kirjoistani en ole kirjoittanut tänne lainkaan, koska jollakin tasolla olen koko ajan odottanut aikaa, jolloin voisin todella keskittyä miettimään noita kirjoja ja muotoilemaan kristallinkirkkaasti sen miksi niitä niin kovin rakastan. Nyt olen kuitenkin alkanut pelkäämään pahoin, ettei tuota sopivaa aikaa ole lainkaan tulossa. Milloin löytäisin tyhjän vapaan viikon, jonka voisin käyttää kirjoittamalla rakkauskirjeitä suurimmille kirjasuosikeilleni? Eläkkeellä?

Äh, pakko ryhdistäytyä ja sanoa noista rakkauksistani edes jotakin, vaikkakin sitten jotain heikkoa ja epäröivää. Lähiviikkojen (tai no, kuukausien, saa nyt nähdä) aikana lupaan kertoa teille miten kovin rakastan mm. Monika Fagerholmin, Juha Itkosen, Maria Gripen, Franz Kafkan, Vivi-Ann Sjögrenin, Simone De Beauvoirin, Marjatta Kurenniemen, Raija Siekkisen, Fjodor Dostojevskin, Neil Gaimanin, Agatha Christien ja Diana Wynne Jonesin kirjoja. Tiedän, että sanat eivät tule riittämään, tiedän etten lainkaan osaa kuvata miten paljon osa noista kirjoista on minulle merkinnyt, mutta pakko yrittää. Siitähän tässä blogissa on kyse. On pakko hillitä päässäni vallitsevaa kaaostaa, päästää osa ajatuksista ja tunteista ulos, kenties kohtaamaan jonkun toisen ajatuksia, kenties vihjaamaan jollekin uudesta mahdollisesta rakkaudesta.

Yhtä suurista suosikeistani, Leena Krohnia lainatakseni:

Ja samoin on kaiken intellektuaalisen omaisuuden laita: se on jaettava, ennen kuin siitä tulee arvo. Siinä suhteessa se eroaa ratkaisevasti materiaalisesta pääomasta, joka saa arvonsa siitä että se kerätään muilta pois.

Siksipä en epäröi jakaa näitäkään rakkauksiani kanssanne, enkä lainkaan pahastu, jos muutkin heihin retkahtavat. Siitä vaan! Siellä kirjastossa he teitä odottavat, valmiina hurmaamaan.