Monika Fagerholm herättää intohimoja. Toiset (kröhöm...) fanittavat hänen kirjojaan kovastikin kun taas toiset eivät voi niitä sietää. Nyt kun Fagerholm on viime aikoina saanut palkintoja ja kunniaa tuntuvat monet Fagerholm-vihaajat jotenkin häpeilevän sitä, etteivät innostu naisen kirjoista. Siksi ajattelinkin kirjata tähän muutaman perusneuvon heille, jotka yrittävät ymmärtää mikä niissä kirjoissa on muka niin hienoa.

Melko usein Fagerholmian kirjoja inhoavat kertovat, että ovat jättäneet kirjat kesken, kun eivät ole millään jaksaneet harppoa tiiliskiviä loppuun asti. Siksi ensimmäinen ohjeeni Fagerholm-inhoajille onkin lukea edes yksi kirja loppuun asti. 

Toinen ohjeeni on lukea ensimmäiseksi "Amerikkalainen tyttö". Se on Fagerholmin kirjoista ehdottomasti paras ja siksi siitä on hyvä aloittaa.

Kolmas ohje on rentoutua ja hyväksyä se, ettei kaikkea edes tarvitse ymmärtää. Itsekin usein mietin miksi Fagerholm aloittaa kirjansa aina ehdoin tahdoin mahdollisimman vaikeaselkoisesti. Kirjailija ei selvästikään halua mielistellä lukijaa vaan kirjoittaa juuri niin kuin haluaa. Se on kiehtovaa, mutta samalla myös aavistuksen verran rasittavaa, erityisesti kirjojen aluissa, ennen kuin lukija on päässyt sisälle tarinan imuun. Fagerholmin kirjaan ei useinkaan pääse sisälle ensimmäisen 30 sivun kuluessa, ei välttämättä edes ensimmäisten 100 sivun jälkeen. Uusinta "Säihkenäyttämöä" lukiessani olin melkoisen pihalla vielä kirjan puolivälissä, sivulla 250. Tästä ei kuitenkaan kannata säikähtää, vaan päinvastoin hypätä vain mukaan kirjaan ja yksinkertaisesti antaa mennä.

Neljäs ohje on keskittyä nauttimaan kirjan kielestä ja tunnelmasta. Unohda juoni ja logiikka hetkeksi ja yksinkertaisesti nauti Fagerholmin sekopäisestä, hassusta ja ärsyttävästi maailmasta. Arvosta sen villiä ja hurjaa meininkiä, vaikket tajuaisikaan pätkän vertaa siitä mitä tapahtuu. Tämä nauttiminen on helpompaa, jos pystyt keskittymään kirjaan yhtäjaksoisesti hieman pidemmän aikaa. Fagerholmin kirjat eivät ole niitä joita luetaan kaksi sivua tänään ja kolme ensi viikolla.

Ja viidenneksi: luota kirjailijaan. Vaikka sinä et tajuaisi mitä tapahtuu niin kirjailija tajuaa kyllä. Kirjan lopussa lukija palkitaan, poikkeuksetta. Lopussa erilaiset yksittäisiltä vaikuttavat juonenkäänteet punotaan yhteen ja kirjan logiikkakin vihdoin löytyy. Tämä oli erityisen selkeää "Säihkenäyttämön" kanssa. Toisinaan meinasin minäkin, intohimoinen Fagerholm-fani luovuttaa ja ihmettelin mistä ihmeessä kaikessa oli kyse, mutta lopussa kirja muuttuikin (melkein liian) tavalliseksi tarinaksi, jossa oli oma logiikkansa ja loppuratkaisunsa.

Ja lopuksi, tietenkin, ei kaikkien tarvitse kaikesta pitää. On ihan hyväksyttävää inhota Fagerholmia. Me toiset rakastamme naisen kirjoja niin intohimoisesti, että ehkä tasapuolisuuden vuoksi teidän muiden on ihan hyvä inhotakin vähän.