Jos minulta kysytään, on seuraavaksi esiteltävä kirja ehdottomasti yksi tärkeimpiä, joita meiltä löytyy. Siksi ihmettelenkin kovasti, miksei tästä ole otettu uutta painosta yli 15 vuoteen, vaikka parista muusta Jason kirjasta onkin. Kirja on siis iki-ihanan Camilla Mickwitzin ”Jason muuttaa maasta”, yksi noita harvinaisia (ainoa?) ulkosuomalaisuudesta kertovia kuvakirjoja.

Kirjan alussa Jason asuu Suomessa yhdessä yksinhuoltaja-äitinsä kanssa. Jasonilla on kotikaupungissaan myös paljon ystäviä ja tuttuja.

 
Yksi asia Jasonilla ja hänen tuntemillaan ihmisillä on yhteinen. He puhuvat samaa kieltä. Se tarkoittaa, että he ovat oppineet käyttämään samoja sanoja samoista asioista. Silloin voi puhua ja kertoa ja kysyä ja vastata ja sanoa yhtä ja toista niin, että se ymmärretään.

(…) Kun Jason ja talonmies tekevät työtä yhdessä, he voivat sanoa, jos alkaa väsyttää. Silloin he pitävät tauon ja juttelevat siitä, miltä tuntuu kun on väsynyt.
 

Mutta sitten eräänä päivänä tehdas, jossa Kaarina-äiti on töissä, lopettaa ja Kaarina jää työttömäksi. Ja koska kotimaasta on vaikea löytää uutta työpaikkaa päättää Kaarina muuttaa Jasonin kanssa toiseen maahan, jossa töitä on enemmän. Uudessa maassa Jason aloittaa tietenkin myös uudessa päiväkodissa ja huomaa, että täällä kaikki puhuvatkin aivan erilaista kieltä kuin kotimaassa!
 

Jason ei ymmärrä mitä muut sanovat tai mitä he laulavat. Kukaan heistä ei myöskään ymmärrä mitä Jason sanoo. Niinpä hän ei sano mitään.

(…) On myös vaikea leikkiä yhdessä, ellei kukaan ymmärrä mitä heille sanoo eikä itse puolestaan ymmärrä, mitä muut sanovat. Silloin tuntee itsensä yksinäiseksi toisten seurassakin.

 



Sekä Jasonilla että Kaarinalla on alussa vaikeaa uudessa maassa. On omituista olla hiljaa koko päivän ajan. Se on itse asiassa niin raskasta, että illalla saattaa olla niin väsynyt, ettei silloinkaan jaksa puhua, vaikka vieressä olisi vihdoin toinen, joka ymmärtää. Koska Jason ei osaa ilmaista itseään uudella kielellä, tuntee hän itsensä kuin pieneksi lapseksi ja päättääkin lähteä kylään päiväkodin pikkulasten puolelle, sinne missä kukaan muukaan ei osaa vielä puhua. Ja pienten puolella Jason oppiikin jotain hyvin tärkeää: hän oppii kuinka kieltä opitaan!
 

Joka kerta kun Malla osoittaa jotakin ja sanoo dää… dää…, sanoo joku iso ihminen, mitä se on heidän kielellään. Malla tekee samoin monta kertaa ja saa joka kerta saman vastauksen. Lopulta hän sanoo sanan itse ja tietää mitä se merkitsee. Malla oppii sanan toisensa perään. Pian Malla osaa puhua niin että toiset ymmärtävät, mitä hän sanoo.
 
(…) Jos näin pienet lapset pystyvät oppimaan kielen, niin kai minäkin pystyn siihen, Jason miettii. Ehkäpä opin nopeamminkin, minähän ymmärrän yhtä ja toista paremmin kuin he.
 

Jason palaa isojen ryhmään ja alkaa opetella kieltä rohkeasti pienten lasten tavoin osoitellen ja toistaen. Hän huomaa, että muut lapset haluavat auttaa häntä ja pian Jason ystävystyykin puheliaan Irmelin kanssa. Jasonin esimerkki rohkaisee myös äiti-Kaarinaa:

 
Jos näin pienet lapset pystyvät oppimaan uuden kielen, Kaarina miettii, niin kai minäkin pystyn siihen. Ehkäpä opin nopeamminkin, minähän osaan lukea.

 
Vähitellen sekä Jason että Kaarina oppivat uuden kotimaansa kielen, mikä avaa heille monia ovia. Jason pääsee mukaan muiden leikkeihin ja Kaarina pääsee ravintolan keittiöstä töihin tarjoilijaksi. Molemmat löytävät uusia ystäviä ja alkavat kotiutua uuteen maahansa. He eivät kuitenkaan unohda omaa kieltään tai vanhaa kotimaataan. Omaa kieltään he puhuvat toisilleen ja iltaisin he lukevat yhdessä satuja omalla kielellään.





Löysin oman ”Jason muuttaa maasta” –kirjani Huuto.netistä pitkällisen kisaamisen jälkeen. Tätä Jason-kirjaa etsivät tällä hetkellä monet! Ja siksi todellakin ihmettelen, ettei kirjasta oteta uutta painosta. Ulkosuomalaisia lapsia on koko ajan enemmän ja Suomessakin on entistä enemmän maahanmuuttajalapsia, joille tällainen omaa taustaa ja kieltä käsittelevä kirja voisi olla tärkeä.

Oma tyttäreni ei ole maahanmuuttaja, vaan on syntynyt ja elänyt koko elämänsä täällä Norjassa. Hän on kuitenkin kaksikielinen lapsi, jolla on kahden maan kansalaisuus. Minä olen puhunut lapselle alusta asti pelkkää suomea, mutta silti suomen kieli ja kulttuuri on täällä Norjassa altavastaajana, onhan se pitkälti vain minun varassani. Jossain vaiheessa viime syksynä lapsella olikin vaihe, jolloin hän vähän nolosteli kaksikielisyyttään ja siihen vaiheeseen tämä kirja tuli kuin tilauksesta. Lapselle oli selvästi tärkeää nähdä, että kaksikielisiä lapsia on muitakin ja omasta kielitaidosta voi olla ylpeä. Erityisesti seuraava lause kirjan lopusta on tyttärellemme tärkeä:
 

Minulla on kaksi silmää, kaksi korvaa ja vain yksi suu, mutta sillä minä puhun kahta kieltä, Jason miettii.
 

Tätä tyttökin usein toistelee: Minulla on yksi suu, mutta puhun kahta kieltä.

Toki tässä Jason-kirjassa on samaa opettavaisuutta kuin monissa muissakin Mickwitzin kirjoissa, mutta erityisesti tähän kirjaan tuo opettavaisuus sopii hyvin. Mickwitzin ihanat kuvat tuovat mukaan myös huumoria. Kekseliäs idea on myös se, että toisin kuin muista Jason-kirjoista, löytyy tästä kirjasta jopa kaksi aukeamaa täysin ilman tekstiä. Noiden kuva-aukeamien kautta on helppo konkretisoida lapselle se, miltä tuntuu, kun ei osaa yhtään puhua. Isossa aukeaman kokoisessa kuvassa näkyy iloisia leikkiviä lapsia ja kuvan nurkassa yksinäinen ja hiljainen Jason.

Koska kirja on kuitenkin pohjimmiltaan äärimmäisen optimistinen ja rohkaiseva, on se tällaiselle ulkosuomalaiselle lapsiperheelle todella tärkeä. Kirjassa suhtaudutaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti uuteen maahan, kieleen ja kulttuuriin, mutta samalla pidetään kiinni omasta äidinkielestä ja identiteetistä. Voi kunpa tällaisia kirjoja löytyisikin lisää! Uskon, että tämä Jason-kirja olisi hyödyllinen muillekin kuin ulkosuomalaisille ja maahanmuuttajille. KIrja voisi auttaa myös tavallisia yksikielisiä lapsia ymmärtämään joidenkin tarhakavereiden mahdollisia kielivaikeuksia. Ja onhan tarina ihan itsessäänkin jännittävä kertomus matkasta uuteen maahan.

Tietääkö joku muuten muita ulkosuomalaisuuteen tai kaksikielisyyteen liittyviä kuvakirjoja? Kaikki vinkit otetaan vastaan enemmän kuin kiitollisena!