Ruotsalaisille lapsille on tuotu kyniä ja paperia, jotta he voivat piirtää, miltä maanjäristys tuntuu. Taideterapia on tärkeää. Muunmaalaiset lapset leikkivät ja riehuvat aivan kuin eivät tarvitsisi minkään valtakunnan terapiaa käsittelemään maanjäristyskokemusta. Sen välinpitämättömyyden lasku lankeaa myöhemmin, varmasti kuin verot. Vaikkei veroissa mitään pahaa olekaan, ne takaavat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon heikommista.


Huh huh... mitäs tästä kirjasta osaisi sanoa? Miika Nousiaisen "Vadelmavenepakolainen" on kyllä niin ihanan pimeä kirja, että se melkein kompastuu omaan nokkeluuteensa. Mutta ei sitten kuitenkaan. Juuri kun teksti alkaa tökkiä ja vitsi tuntuu vanhentuneelta tuleekin juoneen yllättävä käänne ja juttu menee vieläkin hysteerisemmäksi.

Mikko Virtanen on suomalainen mies, joka on lapsesta saakka halunnut olla ruotsalainen, siis nimenomaan syntyperäinen sellainen, ei pelkkä maahanmuuttaja. Siinä missä suomalaiset jurottavat ja puukottavat toisiaan järjestetään Ruotsissa terapiaa niille, jotka ovat traumatisoituneet liiasta terapiasta. Ruotsalaiset haluavat ymmärtää lähimmäisiään, istua kokouksissa keskustelemassa ja kasvattaa lapsensa Olof Palmen hengessä. Kun Mikko Virtanen tapaa itsemurhaa hautovan Mikael Anderssonin palkkaa hän tämän opettamaan itselleen todellisen ruotsalaisuuden ytimen ja lupaa vastineeksi toveruuden hengessä auttaa Mikaelia tämän suunnitelmassa. Lukija voi sitten itse päättää itkeekö vai nauraako. Hullu kirja, mutta hieno!


Sekä Peppi Pitkätossu että Pekka Töpöhäntä tukevat sosiaalidemokraattien veromalleja. Pepin valtava omaisuus on arkussa ja hän jakaa sitä niille, jotka sitä tarvitsevat. Tätä voidaan pitää ensimmäisenä fiktiivisenä ylistyksenä Gunnar Myrdalin veropolitiikalle ja verotuksen progressiivisuudelle.