Homssu seisoi liikkumatta, hänestä oli hauskaa kun häntä kammattiin.

- Mymmeli, hän sanoi arasti. - Minne sinä menisit jos olisit suuri vihainen eläin?

Mymmeli vastasi oitis:

- Tuonne rumaan metsään joka on keittiö takana. Jättömaalle. Sinne ne menivät aina kun olivat äkäisiä. Mymmeli kampasi ja kampasi ja homssu sanoi:

- Ai kun te olitte äkäisiä, niinkö?

- Ei kun muumiperhe, Mymmeli sanoi. - Luuletko että minä voin kammata sinua jos sinä pompit tuolla tavalla. Ja sen minä sinulle sanon että pappa ja mamma ja muumipeikko olivat silloin tällöin kamalan kyllästyneitä toisiinsa. Tulepas tänne.

- Enkä tule! homssu huusi. - Mamma ei ikinä ollut äkäinen! Hän oli koko ajan samanlainen! Homssu lennätti salongin oven auki ja paukautti sen kiinni jäljestään. Mymmeli narrasi. Hän ei tiennyt mammasta mitään. Hän ei tiennyt etteivät äidit koskaan saa käyttäytyä huonosti.

(suom. Kaarina Helakisa)

 

Huokaus… Täällä on lapsi sairastellut on ja off nyt reilun viikon. Täällä on ainakin oltu kyllästyneitä ja äkäisiä. Ja mammakin on käyttäytynyt huonosti.

Olen yrittänyt lukeakin, mutta jostain syystä Herman Hessen eksistentiaaliset pohdiskelut vaikuttavat ällistyttävän lapsellisilta ja tylsiltä sen rinnalla että oma kaksivuotiaani voi huonosti. Tuo "Muumilaakson marraskuu" sopii tunnelmaan huomattavasti paremmin.