Vankilassa arveltiin yleisesti, että ulkopuolella elämiseen tarvittiin paljon hyvää onnea. Onnea jotta pääsi sinne, onnea jotta pärjäsi siellä. Ei kukaan aivan rehellisesti uskonut, että siinä oli koko totuus, mutta jokainen halusi uskoa. "Kyllähän minäkin, jos..." ja "ei minussa mitään vikaa ole vaan minun tuurissani."

       Tosin myös toisen ääripään ajattelu oli vankilassa tuttua: "kaikki riippuu vain itsestä" ja "ryhdistäydy ja ota itseäsi niskasta kiinni". Niitä monet sovelsivat itseensä silloin kuin heillä meni hyvin ja toisiin silloin kun näillä meni huonosti.

 

 

Taidan olla pikkuisen rakastunut. Luulin, että olen lukenut Maarit Verrosta jo aikaisemminkin, mutta enpäs olekaan. Tämä "Luotettava ohikulkija" oli ensimmäinen verroseni. Ja millainen kirja! Juuri minun makuuni sopivan absurdeja, hyytäviä ja viisaita novelleja. Jotakin samaa näissä tarinoissa on kuin Leena Krohnin kirjoissa. Tietynlaista etäisyyttä ja viileyttä, mutta samalla syvää ymmärrystä ja sympatiaa ihmismielen omituisuuksia kohtaan. Tykkäsin ihan hirveästi!

"Luotettava ohikulkija" on siis kokoelma hyvin pieniä tarinoita (osa vain sivun mittaisia), jotka kaikki käsittelevät jollakin tavalla vankeutta. Perustarinaa kertoo (jos käsitin oikein, se ei ole näiden novellien suhteen aina ihan varmaa) vankilasta vapautunut nainen, joka kirjaa ylös kokemuksiaan ja huomioitaan vangittuna olemisesta ja toisten vankien reaktioista. Mutta vankeus ja vapaus käsitetään tässä kirjassa hyvin laajasti. Mukana on hienoja, kokonaisia vuosisatoja luotsaavia tarinoita (kuten huima "Laivojen hautausmaa") ja toisaalta vain pienen hetken mittaisia välähdyksiä, yleensä jostakin melkoisen hyytävästä tapahtumaketjusta.

Tältä Verroselta täytyy ehdottomasti lukea jotakin lisää. Täällä on muuten mielenkiintoinen esittelyviedeo Verrosen uusimmasta noellikokoelmasta "Normaalia elämää."

 

Kuinka raivostuttavaa olikaan, että paikoissa joissa kävin - teattereissa, konserteissa tai vain kadulla, metsissä ja rannoilla - aina tuli vastaan nin paljon huolettomia ihmisiä, joille koko käväisy oli pikkujuttu: hetken mielijohteesta keksitty ja kevyesti hylättävissä, jos parempaa ilmaantui. Nuo ihmiset eivät välittäneet, he unohtivat nopeasti. He tekivät samaa joka viikko tai useammin; he kieltäytyivät, koska heitä ei huvittanut tai koska tarjolla oli jotakin mielenkiintoisempaa. Pienet heitot aikatauluissa eivät merkinneet heille mitään: menee myöhään, mitäpä tuosta. Tai hintojen muutokset: onkin vähän kalliimpaa, no olkoon.

 

(Tämä toinen lainaus pätee muuten moneen muuhunkin tilanteeseen kuin vain vangin näkökulmaan maailmasta. Miten monta kertaa sen onkaan kokenut, kuinka toiset elävät aivan eri maailmassa kuin itse, jossakin kauniimmassa, hienommassa, sellaisessa, missä kaikki on helppoa! Kun olen itse rahaton näen kadulla vain rikkaita ihmisiä, kun sydämeni on särkynyt ovat kadut varmasti täynnä rakastuneita pareja, kun olen töissä näyttävät kaikki muut lomalaisilta ja kun olen työtön ovat ohikulkijat varmasti matkalla töihin. Monet sanovat, että esim. raskaana ollessa näkee vain raskaana olevia ihmisiä, minun kohdallani sekin taitaa toimia päinvastoin. Raskaana ollessani pelkäsin keskenmenoa niin paljon, että silloinkin taisin nähdä erityisesti pieniä lapsia, eli niitä perheitä, jotka olivat jo saaneet lapsensa maailmaan ja odotus oli onnellisesti ohi. Jaahas, mitähän tämäkin sitten kertoo minusta, että ajatuksenjuoksuni on niin samanlainen kuin novellikokoelman vangilla?)