David Nichollsin "Sinä päivänä" on juuri nyt iso hitti. Jopa Helsingin Sanomien kriitikko kertoi itkeneensä kirjan äärellä ja useat bloggaajat ovat kirjasta jo kirjoittaneet. Kirjaa mainostetaan kovasti ja ystävät suosittelevat sitä toinen toisilleen. Pian ilmestyy myös kirjan pohjalta tehty elokuva. Kirjasta on kohistu jo niin paljon, että minä voin vain toistaa sen minkä monet muut ovat jo sanoneet: Kirja ei missään nimessä ole täydellinen, mutta se on aivan valtavan viihdyttävä. Kirja vilisee viittauksia populaarikulttuuriin, dialogi on näppärää ja henkilöhahmot edustavat tiettyjä erittäin tunnistettavia ihmistyyppejä. (Emmassa oli ihan liikaa itseäni, auts!) Juuri tällaisia viihdekirjoja haluaisin lukea enemmän: hauskaa ja pikkuisen syvällistä, koskettavaa ja tunnistettavaa, nopealukuista ja nokkelaa, mutta samalla vähän älykästäkin. David Nichollsissa on jotain hyvin samaa kuin Nick Hornbyssä, jonka kirjoista olen myös kovasti tykännyt.

Kirja kertoo kahden ihmisen elämästä kahdenkymmenen vuoden aikana. Jokainen luku kertoo samasta heinäkuun päivästä ja siitä kuinka radikaalisti elämä voi muuttua vuodessa tai toisaalta kuinka jumissa ihminen voi olla vuodesta toiseen. Kirjan alussa kirjan päähenkilöt Dexter ja Emma ovat parikymppisiä, kirjan lopussa nelikymppisiä.

Kirjan luettuani tajusin kuinka mielelläni haluaisinkaan lukea tälliasen kirjan ihmisistä, jotka kirjan alussa ovat nelikymppisiä ja kirjan lopussa kuusikymmentävuotiaita! Kirjallisuus ja elokuvat ovat täynnä tarinoita nuorista parikymppisistä. Myös kolmekymppisistä kerrotaan paljon ja toisaalta tarinoista löytyy aikaa usein myös eläkeläisiä. Mutta nuo mystiset vuodet nelikymppisestä kuusikymppiseksi, mitä silloin tapahtuu? Kun lapset ovat vältteleviä teini-ikäisiä tai muuttaneet kotoa. Jos jätetään laskuista avioero ja rintasyöpä (olen nimittäin ajatellut skipata nämä omassa elämässäni) niin mitä noiden vuosien aikana tapahtuu? Keskitytäänkö silloin ennen kaikkea uraan? Vaihdetaan työpaikkaa tai edetään uralla? Jäädään työttömiksi?

Mistä seurasikin toinen kysymys: miksi kirjallisuudessa (ja elokuvissa) käsitellään niin vähän työelämää? Melkien kaikki kirjallisuus kertoo ihmissuhteista, perheestä ja ystävyydestä. Tai sitten suurista filosofisista moraalikysymyksistä. Mutta kovin vähän kirjoitetaan kirjoja ihan vain perinteisestä työelämästä. Ja silloin harvoin, kun työstä kirjoitetaan on kyseessä usein fyysinen työ, kuten talonrakennus tai taiteellinen työ, kuten kirjailijuus. Onko joku joskus lukenut romaanin, jonka keskiössä on ura toimistotyöläisenä? Jaksaisiko sellaista kukaan lukea? "Sinä päivänä" kuvaa työelämää itseasiassa runsaastikin, siitä kiitos! Itseäni lohdutti erityisesti korkeastikoulutetun Emman vuosia jatkuva työskentely texmex-ravintolassa, heh. Jotenkin niin tuttua...