Varmaankin tulevien vuosikymmenien ja vuosisatojen ihmiset suhtautuvat meidän käsityksiimme ylimielisesti kuin olisimme olleet lapsia jotka harjoittelivat ajattelemista sillä uusien ajatusten ja keksintöjen valossa me näytämme huvittavilta, ovat minunkin mielestäni historiankirjojen suurmiehet ja sotapäälliköt vähän naurettavia kun sodittiin jousipyssyillä ja keihäillä ja tähtitieteilijät uskoivat auringon kiertävän maata, valtaa pitävät ne joilla on nykyhetki käsissään, meidät pannaan lasikupuun ja tutkitaan mikroskoopilla.

 

Sanotaan heti alkuun se minkä muut ovat jo kertoneet: Kristina Carlsonin kirja "Herra Darwinin puutarhuri" ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Ja tähän perään jatketaan kuten niin monet muutkin: Se kannattaa silti ehdottomasti lukea. Vaikka vain niiden viimeisten lauseiden vuoksi. Viimeisten kappaleiden, viimeisen luvun vuoksi. Kun kirjalle ja sen kielelle antaa mahdollisuuden se kyllä palkitsee lopussa. 

Itse sain kirjan jo joululahjaksi, mutta vilkaistuani sitä päättelin, että se vaatii paneutumista, johon minusta ei juuri nyt olisi. Tällä hetkellä luen ennen kaikkea työmatkoilla ja voin vain haaveilla ajasta, jolloin voisin keskittyä kirjaan häiriöttä kokonaisen päivän (tai edes yhden illan) verran. Hreathemuksen kehuttua kirjaa blogissaan päätin kuitenkin rohkeasti yrittää ja pakkasin kirjan mukaani aamubussiin.

Kyllä, kirjassa on paljon tajunnanvirtaa ja sitä paljon pelättyä "runollista kieltä" ja kyllä, tiedän, että tämä kuulostaa kauhealta ja vaivalloiselta. Mutta kun muutaman ensimmäisen luvun yli pääsee muuttuu lukeminen huomattavasti helpommaksi ja lopulta suorastaan nautinnolliseksi.

 Mistä kirja sitten kertoo? Ennen kaikkea pienestä englantilaisesta kylästä, johon evoluutiotutkija Charles Darwin on muuttanut asumaan. Tuon kylän ennakkoluuloista ja peloista, juoruilusta, pikkumaisuudesta ja salaisista haaveista. Kylästä, josta löytyy rampoja ja jälkeenjääneitä lapsia, avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia, kuolleita lapsia ja noiden lasten vanhempia, jotka surevat, juovat ja tuomitsevat toinen toisiaan. Pieni sisäänpäin käpertynyt kylä täynnä kyräilyä ja toisten asioihin puuttumista.

Kirjassa ääneen pääsevät lähes kaikki kyläläiset, variksia myöten. Siksi toisinaan tuntuu, että koko kylä on yksi yhtenäinen organismi, joka puhuu ja pulputtaa ja yrittää karsia pois mahdollisia häiriötekijöitä, yksilöitä, jotka eivät yhteisöön sovi. Yksi tällainen sopeutumaton yksilö onkin tuo Darwinin puutarhuri, Thomas Davies, mies joka ei pysy lestissään tai käyttäydy niin kuin kaiken järjen mukaan kuuluisi.

 

Pakko luomakunnan on muuttua ja kehittyä vaikka hitaastikin, sillä jos Jumala olisi pannut kaiken paikalleen kuusituhatta vuotta sitten masentaisi ajatella edes ensi vuotta.

 

Kirja on huikea sukellus tuohon pieneen kylään, joka elää jossakin vanhan Jumalauskon, taikauskon ja tieteellisten läpimurtojen törmäyskohdassa. Tällaisena "tulevien vuosikymmenien ja vuosisatojen ihmisenä" on helppo tuomita tuo hassu, ennakkoluulojen täyttämä kylä, mutta samalla noihin ihmisiin on myös helppo samaistua. Tietyissä asioissa ihmisyys ei niin kauheasti näytä muuttuvan. Valitettavasti ja onneksi.