Ai niin, lehtiäkin voi lukea! Eilen postilaatikosta tipahti uusin Tulva. Se on kyllä melkein aina hirveän ihana, kannattaa tutustua! Tässä numerossa esiteltiin feministimuusikoita kautta historian ja niitä nyt ei voi koskaan olla levyhyllyssä liikaa. (No, okei Ani Difranco-kokoelmani on jo ihan vähän lähtenyt käsistä, mutta mitäs tekee uuden levyn joka vuosi...)

Tulvassa arvosteltiin myös Terhi Utriaisen uusi kirja "Alaston ja puettu, Ruumiin ja uskonnon ääret", joka täytyy muistaa lukea mahdollisimman pian.

Muutaman vuosi sitten piti eräällä luennolla tutustua johonkin uskontotieteelliseen väitöskirjaan ja minä valitsin Utriaisen kirjan "Läsnä, riisuttu, puhdas, Uskontoantropologinen tutkimus naisista kuolevan vierellä". Harva väitöskirja on yhtä hienoa ja kaunista luettavaa. Utriainen tutki "kuolettajia", ihmisiä, jotka työskentelevät kuolevien parissa, lähinnä sairaanhoitajia, lähinnä naisia. Hänen aineistonaan oli noiden ihmisten kirjoittamat tekstit sekä kenttätyössä kerätty aineisto. Utriainen työskenteli nimittäin myös itse jonkin aikaa sairaalassa auttaen saattohoidossa. Hieno, hieno tutkimus. Harvaa tenttikirjaa lukiessa tulee itkettyä.

 

Kieli yhteyttä ylläpitävän puheen ja äänen mielessä on jotain hyvin erilaista kuin kieli asiasisältöjen ja informaation välittämisen mielessä. Juuri jälkimmäisessä mielessä kieli ei näyttäisi saavan erityistä paikkaa kuolettamisen tilanteessa ja asennossa.

...

Sen paikka ja merkitys vaikuttaisi samalta kuin kosketuksen. Se asettuu pitämään yllä kuolevan ja kuolettajan yhteyttä. Se pitää heitä kiinni toisissaan napanuoran lailla. Tämä kieli on "jutustelua", ääntä, usein laulua. Sen merkitys tuntuisi olevan pikemminkin sen materiaalisessa luonteessa kuin sisällössä.

(Ja näistä kielen mahdollisuuksista lisää Merleau-Pontyn tai Kristevan kirjoista...)

 

Ja joo, okei, lupaan että seuraavan kerran kirjoitan vasta, kun olen löytänyt kirjan, josta en tällä lailla hullaannu. Onhan niitä huonojakin kirjoja olemassa. Onhan?