"No" - hän päästi helpottuneen huokauksen - "olet vielä täällä!"

"Miten niin täällä?"

"Poliisi ei ole vienyt sinua."

"Miksi poliisin pitäisi minut viedä?"

"Ndasaukan takia."

"Mutta en edes tiedä miksi hänet on pidätetty."

"Ei tarvitse tietää mitään joutuakseen epäillyksi. Olet hänen ystävänsä, ja myös sinä olet kirjailija."

(Steve Chimombo, "Viety")

 

Tässä kirja, jota en osaa kehua tarpeeksi! Ensinnäkin se oli voimakas muistutus siitä miksi rakastan kunnon novellikokoelmia, erityisesti tällaisia antologioita, joihin on koottu usean kirjailijan tekstejä. Aiheesta ja tyylistä toiseen hyppiminen tekee lukemisesta hauskaa ja pitää lukijan varpaillaan läpi kirjan. Tämän antologian novellit olivat kaikki pituudeltaan melko lyhyitä, joten ne sopivat loistavasti esimerkiksi työmatkalle metroon. Yhden luettuaan haluaa kuitenkin heti lukea seuraavan, niin hyviä nämä novellit olivat!

Lauri Otonkosken toimittamasta (ja valtaosaltaan suomentamasta) antologiasta "Ilon ja kivun kääntöpiiri - Afrikkalaisia novelleja Saharasta etelään" löytyy novelleja kolmeltakymmeneltä kirjailijalta kahdestakymmenestä maasta. Vaikka aiheet tosiaan käsittelevät hyvinkin erilaisia aiheita on niissä kaikissa kuitenkin tietyllä tapaa samanlainen teema ja erityisesti novellien korkea taso läpi kirjan ilahdutti.

Itseäni kosketti ehkä eniten Milly Jaftan vain kolmen sivun mittainen novelli "Kotiinpaluu". Siinä kerrotaan hyvin hienovaraisesti ja pienillä vihjeillä vanhasta namibialaisesta naisesta, joka on koko elämänsä työskennellyt palvelijana ulkomailla. Oma perhe on naiselle tuntematon, lapset ovat kasvaneet ilman äitiään, kotimaassaan nainen ei ole päässyt käymään vuosikymmeniin. Nyt nainen on vihdoin liian vanha palvelijaksi ja hän voi vihdoin palata kotiinsa. Linja-autolle tulee vastaan naisen aikuinen tytär, tuntemattomaksi jäänyt nainen, joka kuitenkin kohtelee äitiään kunnioittavammin ja kauniimmin kuin kukaan kaikken noiden vuosien aikana, jotka nainen on viettänyt poissa. Olen erityisen vaikuttunut siitä, että novelli on niin lyhyt. Kolmeen sivuun on mahdutettu neljäkymmentä vuotta, enemmänkin! Muutamaan repliikkiin on kudottu kokonainen elämä. Kuinka joku osaakin kirjoittaa näin taitavasti! Paisuttelematta, osoittelematta, vain kuvaamalla ohikiitävä hetki kahden naisen elämässä, horjutetaan lukijan tasapaino. Tässä novellissa ei kerrota kansanmurhista tai rotusorrosta, mutta sen kolme sivua pistävät silti miettimään miten uskomattomia uhrauksia toisten täytyy tehdä elääkseen ja elättääkseen perheensä tässä maailmassa. Hurja novelli ja samalla niin uskomattoman kaunis. Tämän kirjoittaja tietää, että se kaikista tärkein kannattaa aina jättää sanomatta. 

Monet novelleista (myös miesten kirjoittamat) oli kuvattu naisen näkökulmasta. Erityisen hieno oli zimbabwelaisen Yvonne Veran novelli "Itsenäisyyspäivä", joka kuvaa päivää, jolloin Englanti luovuttaa maan takaisin zimbabwelaisille. Ihmiset parveilevat kaduilla nähdäkseen vilauksen Englannin prinssistä ja juhlat jatkuvat joka puolella ympäri maata. 

Kun ihmisille luvattiin asioiden pikaista muutosta, he heiluttivat lippujaan. Työtä ja lisää rahaa. Maata ja koulutusta. Vaurautta ja ruokaa.

Kaikkea tätä kuvataan kuitenkin prostituoidun näkökulmasta. Myös hän on mukana juhlimassa, mutta illan saapuessa täytyy naisen palata töihin. Miesten juhliessa ja kellistäessä naisen maahan vetäytyy hän "omaan sisäiseen turvapaikkaansa" eikä lukija voi olla ajattelematta muuttuiko tämän naisen kohdalla mikään? Toiko itsenäisyys tälle naiselle toisenlaisen työpaikan? Koulutusta? Ruokaa? Kuinka usein suuret poliittiset muutokset mahtavat tuoda oikeaa ja havaittavaa muutosta naisten ja lasten jokapäiväiseen elämään?

Toinen samantyyppinen novelli on tansanialaisen Tololwa Marti Mollellin hyytävän ironisesti nimetty "Baanalla", joka kertoo miehestä, joka yrittää pujahtaa pois prostituoidun luota ennen kuin tämä herää ja huomaa, että hänen vauvansa on kuollut malariaan. Se mikä on toiselle railakas alkoholin täyteinen yö "baanalla", on toiselle yö jolloin tämä menettää lapsensa. Tämäkin novelli on kirjoitettu hyvin pelkistetysti, mitään paisuttelematta. Ehkä Afrikka itsessään on niin täynnä draamaa, että siksi näitä tarinoita ei tarvitse paisutellakaan. On turha alleviivata surua, joka on näin suuri.

Osa novelleista on kuitenkin myös hyvin koomisia, kuten Mandla Langan novelli "Kaljut miehet koolla", joka on kertomus miehestä, joka päättää tehdä itsemurhan huomatessaan kaljuuntuvansa tai Peter Nazarethin novelli "Rahamies", joka kertoo varakkaasta miehestä, joka on niin saita, ettei sairastuttuaan suostu tapaamaan apuun tulleita sukulaisiaan ("He haluavat vain rahani!") vaan haluaa päästä makaamaan yksinään kaikista kurjimpaan ja halvimpaan sairaalaan.

Muutamat novelleista nojaavat kansantaruihin. Erityisesti Véronique Tadjon "Velho ja tyttö" ja Grace Ogotin "Tekayo" synnyttävät tunteen, että lukija istuu itsekin nuotiotulen ääressä kuuntelemassa hurjia vanhoja kummitustarinoita.

Ja kun he taivalsivat metsässä niin silloin se markkinoiden täydellinen herrasmies jota hieno nainen oli seurannut alkoi palauttaa ruumiinsa vuokrattuja osia takaisin omistajilleen ja hän maksoi samalla vuokrasumman. Kun hän saapui paikkaan, josta oli vuokrannut vasemman jalan, hän irrotti jalan, hän antoi sen omistajalla ja maksoi tälle, ja he jatkoivat matkaa. (Amos Tutuola, "Täydellinen herrasmies")

On joukossa muutama rakkaustarinakin, mutta monet novelleista ovat pohjavireeltään surullisia. Muutamissa kuvataan poliittisia vainoja, toisissa uskonnon tai perinteiden aiheuttamia tragedioita ja hyvin monessa siirtomaavallan jälkeensä jättämiä arpia.

Ken Saro-Wiwan novellissa "Afrikka rikkoo valonsa" vankilassa istuva aseellisesta ryöstöstä syytetty päähenkilö sanoo:

Valitsimme tämän uran, koska emme nähneet mitään perustavaa eroa omien tekostemme ja sen välillä, mitä kaikki muutkin tekevät tänä päivänä koko maassa. Meidän elämässämme - politiikassa, kaupankäynnissä, joka alalla - kaiken perustana on rosvous. Ja niin on ollut iät ja ajat. Jo aikojen alussa meidän edeltäjämme myivät kaltaisiaan orjuuteen vähäisenä palkkionaan lasihelmiä, peilejä, alkoholia ja tupakkaa. Näinä päivinä meno jatkuu, tavarat vain ovat vaihtuneet autoiksi, transistoriradioiksi ja pankkitileiksi. Mikään ei ole muuttunut eikä tule muuttumaankaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Mutta tämä on niiden ongelma, jotka ovat elossa vielä ylihuomennakin, Zole.

Olin kuitenkin jokseenkin yllättynyt, ettei joukossa ollut mielestäni yhtään liian osoittelevaa tai saarnaavaa novellia. Tarinat kuvattiin lähes aina yksilön, usein jopa sivullisen näkökulmasta. Miltä tuntuu mennä ystävän tueksi likaiseen hotellihuoneeseen, jossa tälle tehdään laiton abortti, koska toimenpide on maassa kielletty? Miltä nigerialaiset tavat näyttävät intialaissyntyisestä miniästä? Ja tiesittekö muuten millaisia aineita ovat Ambi ja Butone? Ihonvaalentajia. Pienet viattomat sanat ja hyvän novellin muutamat rivit avaavat oven täysin toiseen todellisuuteen. Siellä vieraileminen on ihanaa ja hurjaa. Suosittelen kaikille!