Talviuupumuksen vuoksi blogini vetäytyy nyt suosiolla joululomalle. En kuitenkaan nuku koko talvea, vaan palaan tänne taas tammikuussa. Juuri nyt läpipimeät päivät houkuttelevat kynttilöitten poltteluun ja tämä tietokoneen kirkasvalo aiheuttaa turhaa ärtymystä.

Suunnitelmia ensi vuodelle on kuitenkin jo tiedossa. Aioa ainakin perustaa pienen teehuoneen tänne blogiini. Vinkkejä hyvistä teelaaduista ja niihin sopivasta kirjallisuudesta siis tiedossa ensi vuonna. Voi olla, että pistän pystyyn myös kauan suunnittelemani Ibsen-haasteen. Lisäksi takataskussa on kasa kirjoja, jotka olen jo lukenut, mutta joista en nyt talviväsymykseni kourissa jaksa kertoa mitään.

Hyvää joulua ja kevään odotusta kaikille ihanille lukijoilleni! Tavataan taas pian!