Muistan kuinka lapsena ärsyynnyin valtavasti kun nuoremmat sisarukseni tuhosivat asioita. Aina joku oli repimässä kirjojen sivuja, puklailemassa toisten kenkiin tai piirtämässä tussilla seinään. Isonsiskon ylemmyydessäni en voinut käsittää kuinka vanhempani antoivat tuollaisen menon jatkua, eivätkä esimerkiksi kieltäneet kirjojen ja tussien käyttöä alle kymmenenvuotiailta lapsilta.

No jaa, nyt olen suosiolla luovuttanut. Lapset nyt vain aiheuttavat tuhoa ja kaaosta, kai se on koodattu niiden geeneihin. Meilläkin on jo monta hienoa suosikkikirjaa tuhottu. Ne lapsen suuresti rakastamat luukkkukirjat Maisasta tai Pupesta ovat jo ihan riekaleina, samoin tämä lapsen suosikkiteos "Popi-kissa mielipuuhissaan", jossa läpästä vetämällä sivun kuva muuttuu toiseksi. Ensin yritin suojella kirjaa lapselta, mutta kun toinen nyyhkyttää Popi-kissan perään kyynelten valuessa poskilla annoin periksi. Kirjojahan ne vain ovat. Kyllä Popi-kissakin varmaan on mieluummin repaleiksi rakastettu kuin hyllyyn unohdettu.