Jokin aika sitten sain Suomesta ihanaa postia, paketin täynnä Parnassoja ja KirjaIN-lehtiä! Niitä lueskellessa iskee aina himo lukea ihan jokaikinen lehdissä esitelty kirja -ja heti! Miksi ihmeessä maailmankaikkeus on suunniteltu niin, ettei täällä millään ole aikaa lukea kaikkia hyviä kirjoja, ei mitenkään, ei edes koko elämänsä aikana, vaikka kuinka yrittäisi? (Onkohan sillä jotakin tekemistä kuolevaisuutemme hyväksymisen kanssa? Että varmasti tulisi selväksi, ettei tässä kaikkivoipia olla?)

Surullista on paitsi se, ettei minulle ole tarpeeksi aikaa lukea, niin myös se, ettei ystävillänikään ole. Hyvää kirjaa lukiessa haluaisin poikkeuksetta lahjoittaa kokemuksen jollekin rakkaalleni, soittaa ja käskeä toista juoksemaan kirjastoon nyt saman tien, mutta eiväthän he sitä tee, eivät enää.

Joskus oli nimittäin sellainenkin aika, kun ystävän kanssa makasimme tuntikausia vierekkäin laiturilla ja luimme vuorotellen samat kirjat, yhden toisensa jälkeen. Tai myöhemmin pinnasimme luennoilta ja päädyimme kahvilaan keskustelemaan kirjallisuudesta. Ja silloin joskus valvoin kaikki yöt läpi lukien enkä yhtään miettinyt olenko väsynyt seuraavana päivänä...

Auts! Taitaa ihan vähän kuulostaa aikuisuudelta tämä valitukseni nyt. Hitto.