597386.jpg


Muutama päivä sitten Hesarissa kerrottiin Ruotsissa käytävästä keskustelusta, jossa vastakkain ovat korkeakulttuurin puolustajat ja dekkaristit. Tietyt tahot ovat närkästyneitä dekkaristien suosiosta ja siitä kuinka nämä tuhoavat koko kirjallisuuden. Toiset ovat sitä mieltä, että nämä "tietyt tahot" ovat vain katkeria vanhoja miehiä, joita ärsyttää erityisesti Liza Marklundin kaltaisten naisten suosio.

No jaa... Jotenkin tuntuu, että kirjallisuus (ja kulttuuri ja tiede ja koko maailma) on ollut tuhoutumaisillaan suunnilleen viimeiset 6000 vuotta. En ihan kauheasti jaksa pelästyä, kun joku ryhtyy julistamaan tuomiopäivän lähestyvän. Vielä enemmän minua rasittaa kirjallisuuden yletön jakaminen hyvään ja huonoon, korkeaan ja matalaan(heh..), taiteeseen ja viihteeseen.

Ei kirjallisuus ole vain yhtä tai toista. Erilaisia kirjoja tarvitaan erilaisiin tilanteisiin. Kymmenisen vuotta sitten sain joululahjaksi kaksi kirjaa. Toinen niistä oli Georg Henrik von Wrightin "Logiikka ja humanismi", paksu opus johon oli koottuna kolme hänen filosofista klassikkoaan. Kannessa istui vanha mies muhkeiden kulmakarvojensa kanssa huokuen viisautta. Se toinen kirja oli "Bridget Jonesin päiväkirja". Rakastin kumpaakin yhtä paljon. Hihkuin innoissani kaivaessani paketista Wrightiä ja nauroin silmät kyynelissä lukiessani myöhemmin illalla Bridget Jonesia. En edelleenkään tiedä kumpi kirja vaikutti minuun lopulta syvällisemmin. Molemmilla on tärkeä paikka sydämessäni.

En siis jaksa uskoa, että viihteen lukeminen on aina ja välttämättä pois korkeakirjallisuudesta. Eivät ihmiset onneksi ole niin yksiulotteisia, kuin tietyt tahot vuosituhat toisensa jälkeen jaksavat väitää. Sen sijaan uskon siihen, että kirjallisuutta tulisi tukea enemmän. Dekkarit yksinkertaisesti myyvät, halusivat kiukkuiset vanhat sedät sitä tai eivät. Vain hyvin harva kirjailija voi tänä päivänä elää kirjojensa tuotolla ja suurin osa heistä, jotka siihen pystyvät taitavat kirjoittaa viihdettä. Mitä siis voimme tehdä, jos haluamme kuitenkin säilyttää kirjallisuuden korkean tason? No, hemmetti, jakakaa enemmän ja suurempia apurahoja niille, jotka ovat oikeasti lahjakkaita. Ei pakoteta älykköjämme ja taiteilijoitamme elämään nälkäkuoleman partaalla.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei pelkkä suuri yleisö saa päättää millaisia kirjoja tulevaisuudessa julkaistaan. Me tarvitsemme myös tuntemattomia runoilijoita, tuhatsivuisia feministisiä manifesteja, underground-taidetta ja keskiaikaisten ruttoepidemioiden syväanalyysejä. Mutta saadaksemme tuota kaikkea, saadaksemme tulevaisuudessa muutakin kirjallisuutta ja muutakin kulttuuria kuin vain sitä mikä myy, tarvitsemme lisää ja enemmän apurahoja lahjakkaille taiteilijoille ja tutkijoille. Niin helppoa se on. Eipä tarvitse enää urputtaa.

(PS. Sitä paitsi itse tykkään Marklundistakin, eikä edes hävetä myöntää, nih!)