Tähän väliin pieni hehkutus Suomen kirjastolaitokselle! Lapsena ajattelin aivan pokkana, että ei oikeastaan haittaisi, vaikka neliraajahalvaantuisin, jos vain voisin yhä lukea ja löytyisi joku kiltti kääntämään sivua. Nykyisin olen löytänyt jo hiukan muutakin elämänsisältöä enkä ole enää yhtä varma olisinko täydellisen tyytyväinen neliraajahalvaantuneena, mutta olen edelleen äärimmäisen kiitollinen Suomen ilmaisesta kirjastolaitoksesta. Onhan se ihmeellinen asia! Kuka tahansa voi astua ovesta ja löytää haluamansa tiedon ilmaiseksi. Melkein kaikki muu tässä maailmassa kuitenkin maksaa. Eivätkä vain kaupunginkirjastot ole ilmaisia vaan yliopistojen ja eri säätiöiden kirjastot myös! Aivan hillitöntä! Tätä osaa arvostaa erityisesti sen jälkeen, kun on nähnyt myös muuta. Usein matkustaessani yritän etsiä paikallisen kirjaston. Toisaalta puhtaasta mielenkiinnosta, mutta myös siksi, että siellä voi lukea niin monet paikalliset lehdet ilmaiseksi. Tähän mennessä vain Tanskassa olen nähnyt Suomen kirjastoihin verrattavaa meininkiä.

Buenos Airesin keskusta oli täynnä toinen toistaan ihanampia kirjakauppoja: kokkikirjoihin erikoistuneita kauppoja, musiikkikirjallisuuteen erikoituneita kauppoja, monikerroksisia mahtavia palatseja. Mutta kirjasto oli mielenkiintoinen kokemus...

Tullessaan sisään pääkirjastoon tuli asiakkaan täyttää monimutkainen lomake, johon tuli kirjoittaa yhteystietonsa sekä syy sille, miksi halusi kirjastoon tulla. A) opiskelemaan, b) lainaamaan kirjoja, (välissä monta espanjakielistä hämäräksi jäänyttä vaihtoehtoa) x) muu, mikä? Sen jälkeen mentiin läpi tiukasta turvatarkastuksesta ja siitä selviydyttyä oli jätettävä ulkovaatteet ja kaikki tavaransa (rahat, avaimet, taskuun unohtuneet karkkipaperit) lukolliseen kaappiin, joka toimi kolikoilla (siis sitä rahaa ei saanut takaisin). Itse kirjastosta sai jonkin kirjan, jos ensin täytti lomakkeen, antoi sen virkailijalle ja odotti, kun tämä haki teoksen. En tiedä miten paljon olisi pitänyt taistella, että olisi saanut kirjan kotiin asti, sillä luovutin melko nopeasti.

Suomen kirjastoissa parasta on se, että voi vain kävellä sisään, sulkea silmänsä ja tökätä sormensa hyllyyn. Yllättävän suuren osan suosikeistani olen löytänyt tällä tieteellisellä metodilla. Kappas! tällainen tuli, no luetaan.

Annan  Michael Mooren hoitaa kirjastonhoitajien kehumisen. Kirjansa "Stupid white men" Euroopan painoksen esipuheessa hän kertoo miten kustantaja meinasi 11.9.2001 jälkeen peruuttaa hänen kirjansa julkaisemisen. Moore kertoi asiasta tilaisuudessa, jossa oli paikalla myös hänelle tuntematon kirjastonhoitaja Ann Sparanese. Tilaisuuden jälkeen Ann meni kiukkuisena kotiinsa ja lähetti asiasta sähköpostia kirjastonhoitajaystävilleen...

I had no clue this was happening. Not until I got a call from HarperCollins.

"WHAT DID YOU TELL THE LIBRARIANS?" the voice on the other end of the phone demanded.

"What are you talking about?" I asked, wondering what he was talking about.

"You were out in New Jersey and you told the librarians everything!"¨

"There weren't any librarians in New Jersey and how do you know what I told anybody?"

"We got it off the Internet. Some librarians is spreading the whole story. AND NOW WE'RE GETTING HATE MAIL FROM LIBRARIANS!"

Hmm, I thought, librarians are certainly one terrorist group you don't want to mess with.

...

...

The publisher was clearly pissed that the whole thing was now in the public and that they were being -properly- seen as censors. Damn those librarians! Thank God for librarians! Of course, it should have come as no surprise that the librarians were leading the charge. Most people think of them as all mousy and quiet ant telling everyone to "SHHHHHH!" I'm now convinced that "shush" is just the sound of the steam coming out of their ears as they sit there plotting the revolution! You better believe they're mad. They aren't paid shit, their hours and benefits are continually being cut, their budgets are the first to be slashed, and they spend their days repairing the dilapidated forty-year-old books which fill their shelves. Of course it was a librarian who came to my aid! And it was proof to me once again just how big a difference one person can make.