597399.jpg

Mikael Niemen kirjassa "Populäärimusiikkia Vittulajänkältä" ("Populärmusik från Vittula") kuvataan pajalalaisia miehiä, jotka eivät koskaan saa tarpeekseen rakentamisesta. Elämä sujuu ja kaikki luistaa niin kauan kun näillä miehillä on jotakin rakennettavaa. Kun tontti on rakennettu täyteen masentuu mies ja ratkeaa ryyppäämään. Kunnes hän yllättäen löytää rakennusluvasta pienen porsaanreiän ja pääsee nikkaroimaan vielä hieman lisää, vaikkapa leikkimökkiä tai koirankoppia. Kun nekin on saatu valmiiksi masentuu mies jälleen, kunnes tajuaa, että on aika ryhtyä kunnostamaan jo kertaalleen rakennettuja taloja. Ja elämä hymyilee...

Jotakin samaa on omassa ukissani, Vilho V. Turusessa. Tosin hän ei ryyppää eikä masennu sillä hän jakaa tarmonsa myös muuhun kuin rakentamiseen. Muistan kuinka muutama vuosi sitten vietin kesälomaa mökillä yhdessä ukin kanssa. Kömmin unisena aamupalalle siinä puolen päivän aikoihin ja siihen mennessä ukki oli jo käynyt marjassa, sienessä, tarkastamassa verkot, leiponut viisi pellillistä karjalanpiirakoita ja keittänyt litrakaupalla mehua, niistä itse poimituista marjoista tietenkin... Mehun keittämisen jälkeen matka jatkui muistaakseni halonhakkuuseen ja kasvimaalle. Ja tämä kaikki, vaikka mies täytti viime syksynä 80 vuotta...

Ukki on kyllä kaikin puolin idolini, lähes supersankari. Olisi ihanaa olla yhtä vanhana yhtä hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Pitäisikin varmaan vähitellen ryhtyä hiihtelemään niitä kymmenien (satojen?) kilometrien lenkkejä, joita ukki nuorempana reippaili.

Ukki ei kuitenkaan olisi ukki, jos hän ei olisi kaiken tämän lisäksi julkaissut viime syksyn 80-vuotisjuhlissaan esikoisromaaniaan "Kieppiä". Niinpä, jotta aika ei olisi käynyt pikäksi kalastamisen ja metsän raivauksen lomassa ukki kirjoitti kirjan. Ja hienon kirjan kirjoittikin.

"Kieppi" kertoo elämästä 1930-luvulla ja päähenkilönä on Antti, entinen huutolaislapsi ja kulkumies joka vihdoin asettuu aloilleen ja perustaa perheen. Kirjassa kuvataan tarkasti tavallisen kansan elämää aikana ennen toista maailmansotaa, erityisesti köyhyyttä ja ihmisten asenteita.

Kirjan tärkein teema onkin mielestäni sen humaani asenne elämään ja elämän eri ilmiöihin. Päähenkilö on tosiaan itse huutolaislapsena aikoinaan kasvattiperheeseen otettu. Hänen tuleva vaimonsa taas on kahden aviottoman lasen äiti, kylällä hyljeksitty ja parjattu nainen. Useaan otteeseen kirjassa käydään läpi köyhien asemaa ja huonoa kohtelua. Kuvataan sitä mikä valta rikkailla on tehdä päätöksiä toisten puolesta ja kuinka heikompien on kerta toisensa jälkeen nöyrryttävä. Hurjin kohtaus on kuvaus siitä kuinka köyhiä ja orpoja huudetaan kunnantalolla. Se joka suostuu ottamaan hoidokin luokseen halvimmalla taksalla saa tuon ihmisen omistukseensa vuodeksi.


    -Mooses Viljami Nokelaisen poika, kuului pöydän takaa.
    Äskeinen höpisijä kimposi pystyyn ja oli jo menossa pöydän luo. Isäntä tempaisi kädestä ja vetäisi hänet istumaan.
    -Ei sinua sielä tarvita, istu aloillasi! Isäntä meni pöydän luo.
    -Otatko sinä tämän Mooseksen samalla taksalla kuin tänä vuonna? Vieläkö se pystyy töitä tekemään?
    -Ei siitä enää ole työnhyvää. Hyvä kun käy ruokapöydässä ja tarpeillaan. Kyllä se kesällä oli rippuja haravoimassa, mutta ei koko syksynä ole enää havujakaan hakannut.
    -Käykö sama taksa?
    -Menköön vielä tämä vuosi entisellä, mutta seuraavana vuotena siitä taitaa tulla jo vuoteen oma. Silloin hintaa on nostettava.


Tuntuu uskomattomalta, että tällaista tapahtui Suomessa vielä 60 vuotta sitten. Toisaalta eilen kävin Jenni-Juulia Wallinheimon ihanassa "Pretty cripple"-näyttelyssä ja siellä tuli selväksi kuinka tiettyä kansanosaa edelleen nöyryytetään vanhan maailman malliin. Menneisyyttä kauhistellessamme emme saa unohtaa sitä kuinka yhä tänä päivänä ihmisiä kyykytetään.

Toinen "Kiepin" kantava teema on rakkaus luontoon ja eläimiin. Antti on kulkija, joka rakastaa metsiä, rakentaa kädenkäänteessä laavun tai nukkuu kuusen juurella. Antti ymmärtää metsiä ja rakastaa eläimiä. Yksi kirjan kaikista kauneimpia kohtauksia on kuvaus siitä kuinka Antti ampuu vanhan ja kipeän koiran, entisen metsänkävijän.


    Koiraa väsytti, pysähdys. Harjun juurella Hallin voimat loppuivat. Lepohetken jälkeenkään se ei enää pystynyt nousemaan. Maassa makaava katsoi Anttiin. -Ei sinun tarvitse nousta harjulle. Minä kannan sinut sinne, siellä saat vielä kerran katsella harjun salskeita mäntyjä ja haistaa tuulen tuomia Hukkasuon tuoksuja.
    Antti jätti haulikon ja lapion. Nosti koiran syliinsä ja nousi rinnettä. Vaikeaa oli miehen taival. Rinne oli jyrkkä ja liukas, mutta kantaja ei ollut vielä perillä. Hän laski taakkansa kelon juurelle. -Odottele tässä, käyn hakemassa varusteet. Savisuon ukko oli sanonut että, jos haluat kelpo lepopaikan hyvälle metsänkävijälle, niin ota ensimmäiseltä kelolta sataviisikymmentä askelta polkua ylös ja sitten kolmisenkymmentä vasemmalle. Sieltä löytyy hyvä lepopaikka oikein muistokiven kanssa. Antti kantoi, lepäsi ja taas kantoi

(...)

    Liekit nousivat humisten. -Saat vielä kerran tuntea kelopuun lämpöä ja nuuhkaista tervaksen tuoksua. Meillähän ei ole kiirettä, kyllä sinne ehtii.
    Antti kaivoi repustaan eväsleipänsä. Hän asetti leivän nokareen tikkuun ja kuumensi sitä hiilloksen hehkussa, nuotion ympärille levisi herkullinen tuoksu. Koira kohottautui etukäpäliensä varaan. -Otahan ja syö, sinulla on edessä pitkä uni. Halli otti lämmitetyn palasen. Asetti sen tassujensa väliin, nuolaisi ja jätti syömisen sikseen.

    Terävä ääni riensi harjulla. Siellä se säikäytti ahjoltaan käpytikan. Haukkasuolla äänen voima väsyi suon laajaan hljaisuuteen.
    Syksyinen päivä oli kallistumassa illaksi. Antti polki nuotion sammuksiin. Silmäsi kiven juureen. Hauta tuskin kohosi kumpareeksi. Kangasturpeet mies polki tiiviiksi matoksi. Tulevana keväänä tuskin kukaan havaitsi Hallin leposijaa.
    Iltanäytös aukiolla oli päättynyt. Katsomo oli tyhjä, ei nähty, että miehen katseessa viipyi suru.


Muistaakseni ukki on ottanut kirjastaan jo uudenkin painoksen, koska menekki on ollut niin hyvä. Ainakin Joensuun ja Polvijärven kirjastoista kirjaa on myös mahdollista lainata ja kaukolainanahan sen saa niistä muuallekin Suomeen. Ja saa sen toki minultakin lainaksi, suosittelen.



LISÄYS: Jos joku kiinnostui niin kirjan voi tilata myös suoraa ukiltani osoitteesta: vilhoturunen(at)elisanet.fi 

Hinta on 20€ + postikulut.