Yöpöydälläni on tällä hetkellä valehtelematta 13 kirjaa kesken. Kirjahyllyssä niitä on lisää, siis keskeneräisiä. Olen jumiutunut vaiheeseen, jossa aloitan aina vain uuden kirjan saamatta yhtäkään niistä loppuun asti. Ärsyttävää.

Mutta kun aikaa ei vain ole. En muista milloin viimeksi minulla olisi ollut kymmenen minuuttia aikaa lukea keskeytyksettä ja häiriöttä. Niin tai kirjoittaa tätä blogiani. Tälläkin hetkellä tuossa jalassa roikkuu pieni räkäinen kiukutelija. Olin ajatellut kirjoittaa tästäkin aiheesta hieman pohdiskelevamman postauksen, mutta tähän tämä nyt taitaa jäädä. Ne kolmetoista kirjaa odottavat edelleen ja tänään aloitan luultavasti sen neljännentoista.