Törmäsin kirjastossa yllättäen Roxana Crisólogon runokirjaan ”Alhaalla, taivaan yllä” ja minun tuli ikävä. En muistanutkaan, että Roxanan runoja oli suomennettu, mutta muistan erittäin selvästi jotakin muuta. Muistan kuinka melkein seitsemän vuotta sitten istuin pienessä kahvilassa Liman keskustassa ja kuuntelin Roxanaa lausumassa runojaan. Muistan ihmiset ympärilläni, kylmän oluen maun ja tuon vieraan kielen, joka soljui niin kauniisti, vaikken ymmärtänytkään sitä kunnolla. Muistan miten onnellinen olin, että sain kokea sen, kurkistaa nuorten perulaisten kirjailijoiden yhteisöön, vain aivan lyhyesti, mutta sitäkin innostuneempana.

Roxana tuskin muistaa minua, emme ole pitäneet yhteyttä pitkään aikaan, mutta silloin joulukuussa vuosia sitten vietimme uutta vuotta hänen vanhempiensa kotona ja minä olin täynnä iloa. Olin juuri sellainen kuin ihminen voi parhaimmillaan olla; innostunut ja onnellinen. Takanani oli puoli vuotta seikkailua ympäri ämpäri Etelä-Amerikkaa ja edessäni häämötti paluu lumiseen Suomeen. Seisoimme kattoterassilla lämpimässä yössä ja katselimme ilotulituksia. Saimme hetken ajan leikkiä kuuluvamme sinne, siihen perheeseen ja siihen ystäväpiiriin. Meille tarjottiin ruokaa ja juomaa ja meidät kutsuttiin tanssimaan. Meidän isäntämme olivat juuri sellaisia kuin isännät parhaimmillaan voivat olla; vieraanvaraisia ja hyvällä tuulella.

Kun nyt vuosia myöhemmin näen tuon runokirjan muistan yhtäkkiä sen kaiken; kaupungissa leijuvat voimakkaat tuoksut, ilman raskauden iholla, melun ja kiireen ja naurun. Muistan eksoottiset ruuat ja kauniin kielen ja sen vapauden tunteen, joka täytti minun päästä varpaisiin. Seison keskellä kirjastoa ja olen täynnä kaipuuta. Mutta yllätyksekseni tuo kaipuu onkin lämmintä ja kevyttä. Minä sain kokea sen kaiken. Minä sain kurkistaa ja nähdä vilaukselta, sain ihmetellä ja pitää hauskaa. Ja vaikka nyt kaipaankin ja tunnen rinnassani viileää vettä, osaan nauttia myös tästä kaipauksesta. Juuri tällaisia asioita haluankin kaivata, juuri tällaisia asioita olen syntynyt kaipaamaan.

Jalkakäytävät vaativat puheenvuoron
eivätkä autot enää tottele ränsistyneitä nimiä
odota matkalippua kuuhun
tai reissua Määrin silkkeihin ja satiineihin
haaveet romahtavat juuri tässä

saarnaa sanaa       pysäyttää soiton
ja ihmiset alkavat saapua       pikareita
lautasliinojen mestarillinen kisailu      ja
tarjoilijoita       sällejä ja nättejä tyttöjä
keräytyy tiskille

kun lamppu himmenee          ja sokeuttaa yön
valkokangas karsinoi Cotton Clubin asiakkaat
yön musta aukko ympäröi peilin:
Brown      Gillespie       Olson!        räpyttely
punaisessa kurkussani      saksofonin jyske
kylpyhuoneessa        Kaikki on mustaa

-jo jonkin aikaa olen kammonnut paljoa valoa-

(suom. Maaria Mannermaa)