Okei, sanotaan se nyt täällä: En ole koskaan ymmärtänyt sotakirjoja enkä -elokuvia. Kun on yhden sellaisen lukenut tai katsonut niin kyllä sitä sitten jo ymmärtää, että joo, sota on pahaa, ei kai niitä tarvitse enempää lukea? Siis jos sen perussanoman jo yhden luettuaan tajuaa niin miksi vaivautua lukemaan toista? Onko niissä jotakin muuta sanomaa, kuin tämä kristallinkirkas? Ja jos on, niin ovatko ne sellaisia sanomia, että ne minua kiinnostavat tai että juuri minun olisi niistä hyvä jotain oppia? Kertokaa toki, jos sotakirjat ovat avanneet teille jotakin sellaista mikä minulta on mennyt ohi.

En edes ymmärrä niistä mitään. Ei minulla ole hajuakaan siitä mikä armeija-arvo on toista korkeampi ja mitä eri sotatermit tarkoittavat, joten valtaosan ajasta olen muutenkin aivan pihalla sotakirjoja lukiessani. Jotain tapahtuu hirveästi, mutta en ikinä ymmärrä onko se jotain hyvää vai pahaa vai jännittävää vai urheaa vai mitä hemmettiä?

Tähän vielä tarkennukseksi, että sota-ajasta kertovia kirjoja ja elokuvia tykkään kyllä lukea/ katsoa. Siis niitä kotirintama-juttuja. Historian ymmärtäminen on tärkeää, mutta sotakirjoja lukemalla historia ei minulle kyllä aukea, kun en tosiaan edes ymmärrä, että mitä niissä poteroissa tapahtuu ja kuka on kenenkin puolella...

Ja juu, tiedostan kyllä, että tämä on hyvin etuoikeutettu suhtautuminen sotakirjoihin. Sota ei ole koskaan koskettanut minua henkilökohtaisesti niin paljon, että kokisin tarvetta lukea metsässä aseen kanssa viipottavista miehistä. Olen minä siitä kiitollinen. Että elän sellaista elämää, ettei sotakirjoja tarvitse lukea.