Lumen valo, valon lume


Houriva vesi,

lumen valo, valon lume

valvomisesta kivistävän kaupungin yllä

Huurtuneet kyyhkyset

kouluavat jäisissä vesikouruissa,

kukertamatta.


Jotain särkynyttä

kaupungin laulussa kun se laulaa

korkealta, hiljaisuus

kuuloluunkuultava.

 

Tämä on yksi suosikkirunojani Arto Melleriltä. Runossa on niin selkeä kylmän ja surullisen talviaamun tunnelma. Tällaisia talviaamuja olen itsekin elänyt. Jotain särkynyttä kaupungin laulussa, ehdottomasti. Kun ei ihan jaksa uskoa, että kevät vielä joskus koittaa. Kun koko elämä on yhtä huurretta ja harmautta ja valokin pistää kivistämään. Ollaan vasta joulukuussa ja jos liukastuu voi satuttaa itsensä pahasti. Itsekin on jotenkin niin sumussa, että jatkaa vaan eteenpäin, vaikkei enää ihan muista, että miksi. Hieno runo.