…jään istumaan sängyn laidalle kunnes puhelin soi, siellä on hän, ja kysyn että missä olet. Hän sanoo että nyt olen makuuhuoneessasi. Nyt olen täällä luonasi. Sanon etten näe sinua. ja nyt hänkin suuttuu, on epätoivoissaan, hän sanoo että MINÄHÄN OLEN TÄSSÄ! MUTTA SINÄ TAAS ET OLE! ja kysyn häneltä mitä täällä oikein tapahtuu, ja hän vastaa että täällä näyttää samalta kuin ennenkin, huonekaluni on kannettu ulos hän sanoo, tapetteja ollaan vaihtamassa, uusi pariskunta joka aikoo muuttaa sisään ei ollut tyytyväinen entisiin, hän sanoo että on ihan yleistä tehdä tällä tavalla, hän sanoo, ja yritän selittää hänelle miten vakava tilanne on, EN PÄÄSE ULOS! huudan, ja hän sanoo etten ole menossa minnekään, että minun on jäätävä sinne missä olen, ja itku kurkussa, kysyn että mitä oikein sanot. ja hän sanoo että tietenkään en pääse enää ulos, sinähän olet kuollut, hän sanoo. (Suom. Katriina Huttunen)

 

Oi, tämä kirja oli hyvä! Tämä kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen! Johan Harstadin "Ambulanssi" on novellikokoelma, joka kuvaa yhtätoista ihmiskohtaloa saman yön aikana. Ei mikään maailman kekseliäin tapa rakentaa kirja eivätkä nuo ihmiskohtalotkaan ole hurjan järisyttäviä, mutta silti Harstadin tyyli kirjoittaa koskettaa syvästi ja tuo kirjan henkilöt lähelle. Tempauduin mukaan heti ensimmäisiltä sivuilta ja kirjan edetessä tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä on minun kirjani, juuri tällaisesta minä pidän!

Erityisen riipaiseva oli novelli "Yleiskuva", koska tunnistin siinä niin paljon itseäni.

 

Istun keittiönpöydän ääressä laatimassa listaa siitä mitä pitää tehdä lähitulevaisuudessa, seuraavina päivinä, vähitellen huomaan että lista laajenee kuin itsestään, on niin paljon tekemistä, lista muuttaa muotoaan ajan myötä, venyy, siitä tulee suunnitelma joka kattaa koko vuoden, monta vuotta, joka ikisen vuorokauden kaikkina vuosina siihen päivään asti kun kuolen. Aina on jotain tekemistä. Minulla ei ole aikaa hukattavaksi. Ja talokin pitäisi maalata.

(…)

En tiedä mihin valmistaudun. Ehkä valmistaudun vain valmistautumista varten. Pyörät on pidettävä pyörimässä. En tiedä miksi minulle tulee epämielyttävä tunne jos pyörät ovat pysähdyksissä, se on kuin nopea läimäisy olalle. Haaveilen siitä, että teoillani on merkitystä. Haluan että pidät minua reippaana.

(…)

Katson isää. Minulle on kerrottu että hänellä ei ole enää kauan elinaikaa jäljellä. Ehkä hän kuolee ensi yönä. Todennäköisesti. Olen tehnyt kaikki valmistelut, ollut läsnä kun hän allekirjoitti viime kuussa testamentin asianajajan ja todistajan läsnä ollessa, olen sopinut tapaavani erään hänen entisistä kollegoistaan joka osaa laatia hyviä muistokirjoituksia, minulla on valmiina kuolinilmoitus joka painetaan sanomalehtiin, vain kuolinpäivä puuttuu, olen käynyt hautausmaalla valitsemassa paikan varjosta niin kuin hän pyysi viime vuonna, hautaustoimisto on varannut sopivan kokoisen arkun, sellaisen jonka verhoilu oli mielestäni tarpeeksi kaunis, jääkaapin ovessa on lista ihmisistä ja puhelinnumeroista joihin soittaa kuolemantapauksen sattuessa, siskoni on suostunut järjestämään muistotilaisuuden, olen tilannut tarjoilut pitopalvelusta joka on erikoistunut vähärasvaisiin juhlavoileipiin, rasva on tunnetusti vaarallista ja lisäksi se voimistaa mahdollista tunnekuohua, rasvainen ruoka itkettää helpommin. Jäljellä on vain isän kuolema. Jäljellä on vain hänen menettämisensä. En ole ehtinyt valmistella sitä, suunnittelu ei ole edennyt niin pitkälle.

 

Tämä novelli oli hyvä muistutus siitä minkälaista elämää kohti olen itse ajautumassa. Minulle käy aina noin, kun alan kirjoittaa listaa hoidettavista asioista. Lista venyy ja paukkuu ja lopulta voisin vain kirjoittaa "hoidettavana: elämä". Yritän epätoivoisesti pitää lankoja käsissäni ja teeskennellä, että hallitsen tämän kaaoksen, jota elämäksi kutsutaan. Ja tämä kontrollin kaipuuni tuntuu vain pahenevan vuosien myötä. Tunnen niin suurta sympatiaa tämän novellin päähenkilöä kohtaan! Uskon, että monia tuollainen tyyppi raivostuttaa, mutta minua riipaisee. Täällä on paljon meitä, joille hellittäminen on vaikeaa ja sitten lopulta ollaan siinä, että elämästä on suoritettavana enää kuoleminen. Ja silloinkin pitää sopia jonkun kanssa, että kun meistä aika jättää, niin tämä ystävä käy puolestamme viivaamassa viimeisen kohdan yli. Sekin on nyt tehty, kuoltu asianmukaisesti. Loppu.

Minulle tämä kirja oli tärkeä. Vaikka kontrollifriikkeys ja paisuvat listat eivät olisikaan ongelmasi, saatat silti pitää "Ambulanssista". Kirjasta löytyy myös rakastuneita poikia, toimistorakennuksia räjäyttäviä miehiä ja vaarallisia turvatyynyjä suunnittelevia ihmisiä. Melko lailla melankoliaa, helposti kulkevaa kieltä ja sympaattisia, mutta kovasti hukassa olevia ihmisiä. Suosittelen!