Suunnittelin, että ehtisin nopeasti ja näpsäkästi kirjoittaa pienehkön esitelmän suosikkinuortenkirjoistani, mutta unohdin ihan täysin, ettei elämäni tällä hetkellä ole lainkaan nopeaa tai näpsäkkää. Saatte siis odottaa tuota nuortenkirja-postaustani hamaan tulevaisuuteen. Tai ainakin ensi viikkoon. Kun en jaksa pelkästään mitään listaakaan laittaa, vaan haluaisin ihan oikeasti sanoakin jotain noista kirjoista.

Ylipäätään elämä häiritsee tätä blogini päivitystä tällä hetkellä hiukan, mutta lukemiseen on onneksi aikaa. Kun ehdin kunnolla palata tännekin saatte sitten kuulla mitä olen tällä välillä lukenut. Ainakin suomalaisia runoja, jotka kertovat itsemurhan tehneestä englantilaisesta kirjailijasta sekä kertomuksen miehestä, joka etsii sopivaa paikkaa kuolla. Niin ja vielä kirjan hautausurakoitsijasta, jonka oma äiti kuolla kupsahtaa. Ehkä se on ihan hyvä, että ainakin täällä meillä on käynnissä elämää.

PS. Lisäsin muuten tuon "Johdatus norjalaiseen kirjallisuuteen"-tekstini tuohon sivupalkkiin. Sitä klikkaamalla pääsee lukemaan koko jutun omalta sivultaan. Jos joku meinaan joskus haluaa palata sitä ihailemaan niin siitäpä sen löytää nopeasti ja näpsäkästi.