Kirjassaan "Tähtien väliset viivat - esseitä identiteetistä" ("Linjer mellan stjärnor : essäer om identitet") Merete Mazzarella pohtii ihmisen identiteettiä ja sitä mistä se syntyy. Hieno kirja, josta varmasti myöhemmin lisää.

Minusta tuntuu, että jos kaikista sanoista pitäisi valita yksi kuvaamaan omaa identiteettiäni, niin minä olisin lukija. Kaikki muu on, oi ja voi, niin katoavaista. Sitä luulee olevansa opiskelija, mutta sitten vahingossa valmistuukin. Luulee olevansa jossakin töissä ja saakin potkut. Uskoo vuosikausia olevansa jonkun rakastettu ja sitten tulee jätetyksi. Sitä muuttaa eri kaupunginosaan tai maahan. Huomaa miten keho muuttuu, mielipiteet vaihtuvat ja jonakin päivänä tajuaa pitävänsä valkoviinistä, vaikka on aina kuvitellut olevansa identiteetiltään punkkuihmisiä.

Mutta kaiken sen keskellä on jotain mihin voi aina luottaa. Pienenä sitä seisoi kirjaston lastenosastolla ja oli jo lukenut kaikki kirjat aasta ämmään ja siinä vaiheessa tajusi, että aakkosten alkupäähän oli lisäilty uusia kirjoja. Siis mitä hemmettiä! Sitä mukaa kun luki, niin kirjat vain lisääntyivät. Kun sai luettua yhden niin hyllyyn oli tuotu jo kolme uutta. Sitten sitä seisoi niiden hyllyjen välissä ja sydäntä kouraisi, kun tajusi, ettei koskaan, koskaan ehtisi lukea kaikkia maailman kirjoja. Ei vaikka eläisi sata vuotta ja lukisi aamusta iltaan.

Meikä on elänyt nyt reilut 27 vuotta ja lukenut aamusta iltaan melkein joka päivä. Ja mitä tahansa tapahtuu voin yhä luottaa siihen, etten koskaan ehdi lukea kaikkia maailman kirjoja. En edes kaikkia klassikoita. En edes murto-osaa niistä. Ja sen ymmärtämisestä tulee lämmin ja turvallinen olo. Vaikka identiteettini heittelehtisi kuinka ja vaikka kasvaisin kuinka kieroon tai sykkyrälle, voin aina palata kirjastoon ja hengittää sisääni uusia sivuja. Vanhoja sivuja. Ummehtuneita ja unohtuneita sivuja. Sellaisia sivuja, jotka pelottavat ja niitä, jotka lohduttavat. Niitä joita ilman olisin eri ihminen ja niitä joiden jälkeen maailma näyttää taas omituiselta ja uudelta. Kaiken sekoilun keskellä on paikka, jossa olen aina turvassa ja vankkumaton ymmärrys siitä kuka pohjimmiltani olen. Lukija.

Tämä blogi kertoo lukemisesta. Kerron kirjoista joita olen lukenut ja ajtuksista joita ne ovat herättäneet. Ja tunteista. Lukeminen on intiimiä ja herkkää ja siksi tämän blogin jututkin saattavat sellaisia joskus olla, ei saa pelästyä. Lukeminen on lohdullista ja ärsyttävää, se itkettää ja naurattaa ja koukuttaa ja tylsistyttää. Toivon hartaasti, että jos juttuni täällä herättävät teissä lukijoissa minkäänlaista tunteita tai ajatuksia, niin kommentoikaa! Vaikka lukeminen on suhteellisen yksinäistä hommaa on se myös mahdollisuus kurkistaa toisen ihmisen aivoihin. Tai sydämeen. Tai kynsien alle. Minun kynsieni alla asuu Grimsdottir ja Tolstoi, Fagerholm, Jansson ja Kafka. Bridget Jones ja Tohtori Zivago. Joskus jokunen tietokirja, runoutta varmasti, mutta ennen kaikkea romaaneja.

Kommenttiosastoon toivon kirjavinkkejä, varsinkin niiltä ystäviltä, jotka vuodesta toiseen puhuvat jostakin kirjasta ja vuodesta toiseen missään lähellä ei ole kynää ja paperia, jotta voisin kirjoittaa nimet ylös. Lupaan lukea, jos muistutatte vielä kerran.

Ja nyt, rakkaat ihanat pupuset, keitetään kannullinen teetä, kääriydytään vilttiin sen ihkun sydänkuvioisen lukulampun alle ja aloitetaan. Tervetuloa!