Mies istuu kadulla ja on asettanut riviin löytämänsä tietokoneen, printterin, silitysraudan ja hiustenkuivaajan ja hypistelee johtoja. Tietokone varmaankin toimii, kuten printterikin, joku on vain ostanut uuden. Hiustenkuivaajasta ja silitysraudasta on ehkä joku ruuvi irti. Mies tutkii pistoketta, kuin miettisi sopiiko se varmasti hänen pistorasioihinsa. Jos hänellä olisi asunto.

 

Leena Rantasen "Vastaantulijoita" on kirja, josta löytyy kaipaamiani kuvia. Kauniita, surullisia kuvia. Rantanen on valokuvannut kodittomien hökkeleitä, pahvilaatikoita, makuupusseja, vanhoja patjoja siltojen alla kotikaupungissaan Pariisissa. Nuo kuvat tukevat täydellisesti hänen lyhyitä tekstejään, kertomuksia vastaantulijoista, ihmisistä, joita kukaan ei mielellään katso tai halua nähdä. Rantanen on pysähtynyt kesken aamuruuhkan ja katsonut ympärilleen. Eikä se ole mikään kaunis näky.

Rantanen kirjoittaa muutaman lauseen, muutaman kappaleen mittaisia kuvauksia ihmisistä, joihin hän törmää kotikadullaan: kodittomasta nuoresta parista, hiljaisista alkoholisteista, likaisista lapsista, vanhuksista ja siitä yhdestä miehestä, jonka poliisit veivät pois, koska hän ei kestänyt Irakin sotaa, vaan häiritsi koko korttelia surullaan ja tyrmistyksellään. Rantanen kirjoittaa kauniisti siitä mikä haisee ja pelottaa. Hän näkee arvokkuutta siinä, mitä useimmat säälivät tai inhoavat. Kaunis pieni surullinen kirja, kannattaa lukea! Kannattaa ostaa ja antaa jollekin lahjaksi. Kannattaa liikuttua ja surra vähän.

Ja kuten Rantanen esipuheessa kirjoittaa, nämä eivät ole vain tarinoita Pariisista vaan mistä tahansa. Myös Helsinkiin on tullut syksy. Ja sitten kun olette lukeneet kirjan ja ihan vähän ehkä itkettää, niin muistakaa, että esim. tätä kautta voi auttaa vähän välillä. Näin kylmien syyspäivien kunniaksi.

 

Tyttö istuu rattaissaan ja äiti harppoo nopeasti eteenpäin.

Postin edessä istuu kaksi vanhaa alkoholistia, ja kun rattaat tulevat kohdalle, tyttö pudottaa tuttinsa ja puhkeaa suloiseen, riemulliseen, rakastavaan nauruun. Miehet säteilevät takaisin, vilkuttavat kuin lapset ja lapsi kääntyy vielä kurkottelemaan taaksepäin ja yrittää jotain tervehdyksen tapaista, niin hyvin kuin osaa.

Lapsi näki vuosia taaksepäin, jotain ihanaa mitä me emme näe.