Isä pitää eniten äidistä ja äiti pitää eniten pikkuveljestä, joka syntyi keväällä. Mutta Ylva-lii pitää vain minusta.

 

On jälleen lastenkirja-viikon vuoro! Ensimmäisenä esittelemme kenties maailmankaikkeuden kauneimman lastenkirjan. Astrid Lingrenin ja Hans Arnoldin iki-ihanasta "Kultasiskoni"-kirjasta on vihdoin otettu uusi painos! Mahtavaa! Muistan tämän kirjan omasta lapsuudestani niiiiiin hyvin. En tiennyt mitään ihanampaa kuin tuo Ylva-liin valtakunta. Ruusupensaan alla avautuvasta maailmasta löytyi kaikkea sitä mitä pienet tytöt tarvitsevat: läjäpäin pieniä kaniineja, villakoiria ja hevosia, joiden kaviot olivat kultaa!

 

 

"Kultasiskoni" kertoo pienestä tytöstä, Liisasta (onkohan suomennoksen nimi viittaus Liisaan Ihmemaassa?), jolla on salainen sisko, Ylva-lii, joka asuu ruusupensaan alta löytyvässä maailmassaan.

 

Nytpä kerron salaisuuden, jota ei kukaan tiedä. Minulla on kaksoissisar. Ettehän kerro kenellekään! Ei edes äiti tiedä sitä, eikä isäkään. Sillä kun sisko ja minä synnyimme kauan sitten, siitä on seitsemän vuotta, heti sillään sisareni juoksi ulos ja meni piiloon sen suuren ruusupensaan alle, joka kasvaa kaukana puutarhan kulmassa. Ajatelkaa sitä siskoa! Jaksoi juosta semmoisen matkan, vaikka oli ihan juuri syntynyt!

 

Aikuislukijan korvaan kirjan alku on jotenkin hurja. On pakko jäädä miettimään mahtaako Ylva-lii olla vain Liisan mielikuvitus-sisko vai olisiko Liisalla ollut aikoinaan syntymässä kuollut kaksoisisko? Astrid Lindgren on kirjoittanut lastenkirjoissaan paljonkin kuolemasta, joten olisi aivan mahdollista, että tässäkin olisi kysymyt aikoinaan kuolleesta siskosta.

Kirjassa on paljon muutakin hurjaa, erityisesti Ilkeät, jotka asuvat pimeässä Hirmuisessa Metsässä, jonka läpi Liisa ja Ylva-lii ratsastavat sekä tietenkin itse kirjan loppu, jossa Ylva-lii kertoo kuolevansa.

 

 

Ylva-lii ja minä seisoimme sillalla, joka vie puro yli, ja kuulimme miten kukat lauloivat ja puut soittivat ja puro hyräili sävelmäänsä. Silloin Ylva-lii tarttui minua lujasti käsivarresta ja sanoi:

"Kultasiskoni, yksi sinun täytyy tietää!"

Sillä hetkellä minua vihlaisi hyvin kipeästi. "Ei", minä sanoin "En tahdo tietää."

"Kyllä, yksi sinun täytyy tietää", Ylva-lii jatkoi. Kukkien laulu ja puiden soitto taukosivat äkkiä, enkä kuullut enää puron hyräilyä.

"Kultasiskoni", sanoi Ylva-lii. "Kun Salikonin ruusut kuihtuvat, minä olen kuollut."

 

Kirja on kaikesta ihanuudestaan huolimatta myös sydäntäsärkevän surullinen ja haikea. Ei voi kuin ihailla kuinka lyhyessä tarinassa Lindgren osaa käsitellä sisarusten välistä mustasukkaisuutta, yksinäisyyden kokemusta, pelkoa, luopumisen tuskaa ja kuolemaa, mutta samalla myös lohtua, rakkautta, kauneutta ja turvaa. Tässä auttaa totta kai myös Hans Arnoldin uskomattoman ihanat kuvitus! Kirja kuhisee ja kihisee satujen olentoja, syvää kauneutta ja syvää haikeutta. Vieläkin aina kirjaa lukiessani alan nieleskellä ja jos tyttäreni ei ole lähistöllä ulvon reilusti ääneen. Astrid Lindgren ei tosiaan ole mikään nössö, vaan tietää tarkkaan kuinka itkettää lukijaansa! Vaikka "Kultasiskoni" on surullinen ei se kuitenkaan ole ihan samaa sarjaa kuin Lindgrenin toinen ihanan itkettävä kuvakirja "Soittaako lehmus, laulaako satakieli", jonka lopussa orpotyttö sairastuu ja kuolee. "Kultasiskossa" tarinan loppu on kuitenkin lopulta lohdullinen ja toiveikas, kun Liisa vihdoin palaa kotiin, jossa äiti odottaa itkettynein silmin. Muistan kuinka lapsena pidin erityisesti kohdasta, jossa äiti vain "heittää pikkuveljen sänkyyn" ja rientää Liisan luokse. Itsekin isosiskona koin tuon tärkeänä osoituksena siitä, ettei äiti ehkä sittenkään pidä eniten pikkuveljestä. Sitä paitsi Liisa saa lopulta jopa ihan oikean koiranpennun.

 

Niin suloista koiraa en ole ikinä nähnyt, niin, se oli ihan totta vielä suloisempi kuin Kultaisen Salin Pupi. Se oli jotenkin elävämpi, niin se oli.

 

 

Tätä kauniimpaa lastenkirjaa ei yksinkertaisesti voi olla olemassa! Jotekin ihan jokainen palanen loksahtaa kirjassa kohdalleen. Saa nähdä tuleeko tästä kirjasta myöhemmin tärkeä myös tyttärelleni. Juuri nyt olen ennen kaikkea onnellinen, että minä omistan tämän kirjan ja saan lukea sitä aina kun haluan!