Jos Suomessa joulukirjoja on tehtaillut erityisesti Mauri Kunnas, on norjalaisten lasten joulukirjailija ennen kaikkea Alf Prøysen. Suomessa mies tunnetaan erityisesti "Eukko Pikkirilli" -kirjoistaan, mutta Norjassa hänen suurimmat hittinsä ovat joululauluja ja -kirjoja. Yksi klassikkokirjoista on hieno "Snekker Andersen og Julenissen", joka kertoo puuseppä Andersenista, joka törmää jouluaattoma ihan oikeaan Joulupukkiin. Andersen sopii Joulupukin kanssa, että kun pukki vierailee Andersenin kotona ja tuo lapsille lahjoja, niin Andersen piipahtaa vuorostaan Joulupukin kotona. Siellä kun ovat lapset jo monena vuonna odottaneet, että voi kun se puuseppä Andersen tulisi tänä vuonna ja toisi lahjoja! Ja voi sitä riemua, kun Andersen vihdoin saapuu ja nikkaroi Joulupukin lapsille kelkkoja ja nukensänkyjä! Kirja on hauska ja sen pohjalta tehtyä hienoa nukketeatteria esitetään joka vuosi Oslo Nye Teaterissa. Kirjan tarinan voi katsoa ja kuunnella norjaksi täältä.

Norjasta löytyy monia samoja joululauluja, joita Suomessakin, mutta myös muutama suuri hitti, joita Suomessa ei lauleta. Näistä valtaosa on juuri herra Prøysenin kirjoittamia. Yksi tunnetuimpia on "Julekveldsvise", josta on tehty kirjakin. Laulussa kerrotaan, että lattiat on pesty ja nyt kun pikkuvelikin nukkuu on äidillä hetki aikaa istahtaa alas ja kertoa lapsille jouluntähdestä ja siitä, kuinka tähti ensimmäistä kertaa ilmestyi taivaalle. Tuon joululaulun voi kuunnella täältä Alf Prøysenin itsensä laulamana. Oman charminsa näihin vanhoihin lauluihin antaakin juuri Prøysenin ääni ja nämä ihanasti entisajoilta suhisevat äänitykset.

Mielestäni tällaiset laulujen pohjalta tehdyt kuvakirjat ovat todella hauska idea! Toinen samanlainen on "Musevisa", joka kertoo jouluun valmistuvasta hiiriperheestä. Ensimmäinen säkeistö alkaa varauksella, että jos kukaan ei jää tänä vuonna hiirenloukkuun, niin sitten voimme taas kaikki juhlia yhdessä joulua. Tämä kirja on muuten suomennettukin joskus aikoinaan nimellä "Hiirten jouluaatto" ja Lastenkirjahyllyssä kirja esiteltiin viime jouluna. Esittely löytyypi täältä. Muutama vuosi sitten Norjassa kohistiin, kun arkistojen kätköistä löytyi vanha äänite, jossa itse herra Prøysen lauloi "Musevisan" viimeisen salatun säkeistön, jossa kerrotaan kuinka koko hiiriprhe jäikin lopulta kiinni hiirenloukkuun eikä niistä yksikään voi enää koskaan juhlia joulua. Onneksi kyseessä oli vain herran huumorimielessä tehty pilailuversio, mutta kyllä siinä norjalainen perusturvallisuus hetken ajan horjui...