En yleensä harrasta lukulistoja. Siis sellaisia, jotka kertovat mitä kannattaa lukea. Jos joskus yritänkin en kovinkaan kauan jaksa noiden listojen kirjoja järjestelmällisesti etsiä. Nautin enemmän siitä, että saan harhailla kirjastoissa ja napata mitä nyt milloinkin sattuu käsiin osumaan. Yksi lista minulla kuitenkin on, jonka aion jossain vaiheessa lukea loppuun asti.

Päivä Tapola on kirjoittanut mahtavan kirjan "Äitini puutarhassa - Polkuja naiskirjallisuuteen". Tuohon kirjaan hän on listannut 60 naiskirjallisuuden klassikkoa eri teemoihin luokiteltuina ja kirjoittanut niistä jokaisesta jotakin. Kirja on ihana! Tähän mennessä olen lukenut vasta 11 tuon teoksen suosittelemista kirjoista, joten en ole vielä lukenut Tapolan kirjastakaan kuin osan. Luen nimittäin ensin itse kirjan ja vasta sitten sen mitä Tapola siitä sanoo. Ihana tapa tutustua uusiin kirjoihin! Pääsee ensin lukemaan hyvän kirjan ja heti perään jonkun toisen harkitun ja jäsennellyn mielipiteen tuosta kirjasta. Melkein kuin pääsisi keskustelemaan lukemastaan jonkun toisen kanssa.

Kirjaan on listattu "Ylpeys ja ennakkoluulo", "Stylesin tapaus", "Frankestain", "Juhlista kotiin" ja "Tervetuloa, ikävä". Ja nämä ovat siis vasta niitä joita olen itsekin lukenut. Lisäksi kymmenittäin minulle tuntemattomia kirjoja, esimerkiksi Wislawa Szymborskan "Ihmisiä sillalla". (Se muuten tuli aikoinaan ehdotuksena myös klassikkoautomaatista, ehkä olisi jo aika lukea se.)

Jälkisanat on kirjoittanut Sara Heinämaa. Hän kertoo kuinka filosofian laitoksella opiskellessaan tutki kirjaston takaseinän valokuvia kuuluisista filosofeista eikä lainkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että he kaikki olivat miehiä. Myöhemmin Heinämaa sai äidiltään joululahjaksi Simone de Beauvoirin kirjan "Toinen sukupuoli" ja tuo kirja muutti hänen tapaansa katsoa asioita. "Joulun jälkeen en enää nähnyt kirjaston takaseinällä filosofeja, näin miesfilosofeja."

Minä olen opiskellut tuolla samalla laitoksella samojen filosofien valvovien silmien alla. Ja muistan, että olin alusta asti tietoinen siitä, että he olivat miehiä. Muistan, että tajusin sen selvästi jo lukiessani pääsykokeisiin. Sisään päästäkseen piti opetella Esa Saarisen "Länsimaisen filosofian historian huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin". Kirjassa esiteltiin 16 länsimaisen ajattelun huippua, ihmiskunnan riemuvoittoa. Ja heistä jokainen oli mies. Minä tiedostin sen lukiessani ja se raivostutti. Miksi esimerkiksi Beauvoir ei mahtunut mukaan? Saarisen kirja toki loppuu 1900-luvun alkuun, mutta silti valinta pisti pieneen kiukkuiseen feministin silmääni.

Heinämaa ryhtyi kuitenkin etsimään puuttuneita naisia filosofian historiasta. Hän kirjoittaa:

Feministinen kritiikki ei siis väitä pelkästään, että naiset pystyvät tekemään filosofisia tutkimuksia, jos heidän vain sallitaan. Kritiikki väittää myös - ja tämä on ehkä tärkeämpää - että naiset kaikkina aikoina ovat tosiasiassa tehneet filosofisia tutkimuksia, huolimatta niistä vaikeuksista ja esteistä, joita he ovat kohdanneet.

Kun ryhtyy etsimään alkaa naisfilosofeja löytäkin: Hypatia, Héloïse, Anne Conway tai vaikka Mary Wollstonecraft. Heinämaa kirjoittaa, että aikoinaan näitä naisia on myös arvostettu sekä työtovereiden että yleisön toimesta ja heidän sulkemisensa filosofisen kaanonin ulkopuolelle on itse asiassa tapahtunut vasta jälkikäteen. Heinämaan sanojen mukaan heidät on "kirjotettu ulos filosofian historiasta". Mielenkiintoista ja surullista. Ja raivostuttavaa. Heinämaan teksti on hieno, kannattaa siis lukaista jälkisanat ja kannattaa lukea koko kirja.

Tapola on kirjoittanut kirjansa tietenkin Virginia Woolfin jalanjäljissä Luin "Oman huoneen" jo joskus lukiossa, joten nyt olisi varmaan aika lukea sekin uudelleen ja ehkä jakaa kanssanne sen herättämiä ajatuksia. Tämän päivän naiskirjallisuutta ei olisi jos ei olisi noita esiäitejä, jotka kirjoittivat salaa tai salanimillä. "Äitini puutarhassa" on täynnä jättiläisiä joiden hartijoilla tämän päivän kirjailijat seisovat. Naiset, mutta myös miehet, sillä myös tämän päivän mieskirjailijat ovat näille naisille velkaa.

Kuten Tapola kirjoittaa:

Jos seuraan Virginia Woolfin Omassa huoneessa osoittamaa polkua loppuun saakka, päädyn hänen laillaan käytännölliseen ratkaisuun. Ja ohjeeni lukijalle on: lue tämän kokoelman sisällysluettelo ja lue siinä mainittuja kirjoja. Ja ajattele naisia ja ajattele kirjallisuutta. Vaikka kumpaakaan niistä ei voi määritellä, niitä tulee pohtia.