-Tämä talo on ihan sekaisin. Se hyökkää minun kimppuuni!

 

Tyttäreni sai kummitädiltään lahjaksi järkälemäisen Eduard Uspenskin "Fedja-setä" -opuksen. Yksissä kansissa on paitsi se vanha ja alkuperäinen "Fedja-setä, kissa ja koira"-teos myös sen viisi 1990-luvulla kirjoitettua jatko-osaa. Tyttö ei vielä Fedja-sedästä tajua, joten minä päätin verestää muistojani ja lukaista kirjat itse. Muistan Fedja-sedän omasta lapsuudestani erittäin hyvin mutta silti kirjaa lukiessani yllätyin siitä miten kaikki tapahtumat ja vitsit olivat ihan tuttuja. Yleensä sitä unohtaa edes jotakin, mutta tämä kirja on ilmeisesti luettu niin moneen kertaan, että se on syöpynyt muistoihini loppuiäksi, siis kaikki se muukin kuin vain se "Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen" -jankutus. Mutta mikäs siinä, hieno kirja! En malta odottaa, että jonakin päivänä saan lukea tyttärelleni kissa Matroskinista ja sen Mirri-nimisestä lehmästä sekä tietysti Tr-Tr Mitjasta, traktorista, joka käy nakkikeitolla.

 

Mustistakaan ei ollut juuri apua, kun sille oli nyt ostettu valokuvausvälineet. Jo aamusta se meni metsään ja vaaniskeli jänistä puoli päivää saadakseen siitä valokuvan. Ja toiset puoli päivää se ajoi jänistä takaa voidakseen antaa sille kuvan muistoksi.

 

Muistan hyvin kuinka lapsena kieriskelin naurusta äidin lukiessa kirjaa minulle ja veljelleni. Ja toivoin niin kovin, että saisin itsekin joskus kotiauringon ja puhuvia eläimiä. Nyt aikuisena kirja naurattaa edelleen ja paikoin myös sellaisissa kohdissa, jotka eivät lapsena naurattaneet yhtään. Niin kuin kai kaikissa klassisissa lastenkirjoissa, tässäkin on taso, joka avautuu vain aikuisille. Noihin uusiin Fedja-setä -tarinoihin en ole vielä uskaltanut koskea. Hieman epäilyttää voivatko ne yltää tämän klassikkokirjan tasolle. Mutta toisaalta uteliaisuudesta ne on varmaan nekin luettava. Niistä lisää sitten vasta myöhemmin.

 

     -Asuuko täällä kissa Matroskin?

     -Minä olen Matroskin, kissa sanoi.

     -Teille on tullut paketti. Se on tässä. Mutta minä en anna sitä teille, koska teillä ei ole henkilöllisyystodistuksia.

     Fedja-setä kysyi:

     -Miksi te sitten toitte sen?

     -Koska sellainen on määräys. Kun on tullut paketti, minun täytyy viedä se perille. Mutta kun ei ole todistuksia, minun ei pidä antaa sitä.

     Kissa huusi:

     -Tänne se paketti!

     -Mitäs todistuksia teillä on? kysyi posteljooni.

     -Tassut, häntä ja viikset! Siinä ovat minun todistukseni.

     Mutta Petshkiniä ei niin vain taivutettu.

     -Todistuksissa on aina leima ja numero. Onko häntänne numeroitu? Ja viikset voivat olla tekoviikset. Minun täytyy viedä paketti takaisin.

     -No mitäs nyt tedään? kysyi Fedja-setä.

     -En minä tiedä mitä te teette. Mutta minä tuon paketin tänne nyt joka päivä. Tuon paketin, kysyn todistuksia ja vien sen takaisin. Näin teen kaksi viikkoa. Sitten paketti lähtee takaisin kaupunkiin. Koske se ei ole kennellekään.

     -Ja onko se oikein? kysyi poika.

     -Se on sääntöjen mukaista, vastasi Petskin.

(...)

     -Siellä on saippuaa! ilmoittaa koira.

     -Mitä, saippuaako?! huudahtaa Petshkin. -Tässähän menee pää pyörälle! Miksi teille olisi lähetetty tämmöinen määrä saippuaa? Aiotteko te perustaa saunan vai mitä?

     - Jos siellä on saippuaa, sanoo Fedja-setä, -niin se on varmasti minun tädiltäni. Hän on töissä saippuatehtaalla kokeilijana. Hän kokeilee saippuaa. hän ei voi edes istua bussissa, varsinkaan sateella.

     -Mitä varten? kysyy Petshkin.

     -Sateella hän peittyy kokonaan saippuavaahtoon. Ihmisiä on busseissa paljon, ja kun on tungosta, täti aina luiskahtaa ulos. Ja kerran hän huristi rapuja alas kuudennesta kerroksesta ensimmäiseen.

     Nyt Mustikin kysyy:

     -Miksi?

     -Kun siellä pestiin lattiaa. Lattia oli märkä. Ja tätihän on liukas, kuin saippuoitu.

     Petshkin kuunteli ja sanoi:

     -Saippuaa tai ei, pakettia en teille anna! Koska teillä ei ole todistuksia. Ja suotta te yritätte saada minun sekaisin. En minä ole hupsu. -Ja hän naputti päätään.

     Tämän kuuli naakka ja kysyi:

     -Kuka siellä?

     -Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille paketin. Tai en oikeastaan tuonut vaan vien. Ja pysy sinä vain kaapissa, suupaltti!

(suom. Martti Anhava)