Entäpä jos se, mitä on olemassa, onkin yksinkertaisempaa kuin luulemmekaan? Helpompaa omaksua, jos emme aina etsisi päämäärää ja tarkoitusta? Jos vain kunnioittaisimme enemmän kaikkea selittämätöntä.

Bo Carpelan

Tämä lainaus pysäytti minut.  

Minä olen se, joka yrittää ymmärtää, apinan raivolla. Minä haluan selityksen ja järjen kaiken järjettömyyden taakse. Ilman päämäärää ja tarkoitusta ahdistun ja lamaannun. Sitten menen meditaatiokurssille, jossa opetellaan päästämään irti ja hyväksymään todellisuus sellaisena kuin se on, selittämättömänä. Enkä minä pysty.

Onneksi hyvä ystäväni kertoi kuinka hän opettelee hyväksymään sitä, ettei pysty hyväksymään. Sekin on jo hyvä alku.

PS. Minä ihan oikeasti luulin, että Bo Carpelan eläisi ikuisesti. On niin surullista, että maailmassa on taas yksi humaani ja viisas ajattelija vähemmän. Tässä maailmassa, jossa arvot kovenevat ja vauhti kiihtyy tarvitsemme me ennen kaikkea lisää runoilijoita. Minä tarvitsen.

Olen kirjoittanut Carpelanista aikaisemmin täällä ja täällä.