Valittelin täällä vähän aikaa sitten, että lapseni on kasvanut ulos kirjoistaan. Näppärä ja aikaansaapa mummu luki tekstini ja lähetti samantien lapselle pari uutta kirjaa, noin niin kuin ensihätään. Toinen kirjoista on "Maisa" -kirjojen tekijän Lucy Cousinsin uusi kirja "Minä olen paras", joka kertoo koirasta, joka leveilee ystävilleen olevansa näitä parempi, kun kerran osaa kaivaa kuoppia paremmin kuin hanhi ja on sitä paitsi isompi kuin leppäkerttu. Kirjan lopussa koira sitten oppii, ettei kavereiden kanssa tarvitse koko ajan kilpailla eikä kukaan voi olla aina kaikessa paras.

 

 

Toinen uusi kirja oli Hannele Huovin ja Kristiina Louhen "Ahaa! sanoi Pikkuruu", joka on osa Tammen uutta lastenkirjasarjaa Tammenterhoja. Tammenterhot ovat ilmeisesti kotimainen vastine noille klassisille Tammen kultaisille kirjoille. Olen oikein iloinen tästä uudesta sarjasta, toivottavasti tulevatkin kirjat ovat yhtä mukavia ja tasokkaita.

"Ahaa! sanoi Pikkuruu" kertoo pienestä oravasta, joka lähtee äitinsä kanssa metsään, tapaa paljon erilaisia metsäneläimiä ja oppii uusia taitoja. Sammakko kehuu, että Pikkuruusta voi tulla vielä uljas uimari ja Kettu kehaisee, että oravanpoika on taitava tarinankertoja. Lopussa Pikkuruu vakuuttuu siitä että hänestähän voi tulla vielä ihan mitä vain!

En tiedä huomasiko mummu, että nämä molemmat kirjat käsittelevät ennen kaikkea itsetuntoa. "Minä olen paras" -kirjassa opitaan, ettei aina tarvitse olla paras ja rehentelemässä muille. "Ahaa! sanoi Pikkuruu" -kirjassa taas vahvistetaan pienen oravan itseluottamusta ja kannustetaan tätä kokeilemaan uusia asioita. Kumpikaan kirja ei saarnaa, vaan teema tulee esille mukavasti rivien välistä. Näistä kirjoista tykkäämme molemmat, tyär ja äiti.