Nämä meidän uusimmat lastenkirjamme ansaitsisivat kokonaisen lastenkirjakuukauden, mutta tyydyn nyt lättäämään kaikki esittelyt tähän samaan postaukseen. Näitä meillä siis tällä hetkellä luetaan. Lapsi on nyt kaksi ja puoli -vuotias ja jaksaa kuunnella yllättävänkin pitkiä tarinoita. Mies lukee usein iltasaduksi ihan oikeasta isosta satukirjasta tarinoita kolmesta pukista ja peikoista ja lapsi kuuntelee niitäkin mielellään, vaikkei kirjassa ole edes kuvia. Toisaalta, jos kirja ei kiinnosta, niin lapsi ei jaksa keskittyä, vaikka siinä olisi paljonkin kuvia. Eli ainakaan tällä hetkellä tietystä kirjasta tykkääminen ei johdu sen sana- tai kuvamäärästä vaan jostakin mystisemmästä. Ilmeisesti tytöllekin on kehittymässä oma tarkka makunsa. Mitkä tahansa kirjat eivät enää kelpaa ja toisia rakastetaankin sitten valtavalla intohimolla.

 

 

Niihin rakkaisiin kuuluvat nämä Iida-kirjat. Tuosta "Iida ja pehmot puistossa" -kirjasta kirjoitinkin jo aikaisemmin täällä. Nyt mummo on ostanut sille jatko-osan "Iida ja pehmot päiväkodissa" ja sekin on lapsen suuria suosikkeja. Kirjoissa seikkailee siis tarhaikäinen Iida ja tämän seitsemän rakasta pehmoeläintä. Tarinoissa opitaan sietämään pettymyksiä ja jakamaan asioita. Kuvitus on todella kaunis ja Iidan koti näyttää niin kodikkaalta, että sinne voisin muuttaa itsekin.

 

 

Myös tämä Astrid Lindgrenin "Minä en tahdo mennä nukkumaan" on tämän hetken hittejä. Tässä on enemmän tekstiä kuin Iida-kirjoissa, mutta ilmeisesti kirjan teema on niin kiehtova, että lapsi jaksaa kuunnella tiiviisti koko kirjan läpi. Päähenkilönä on Lassi, joka ei koskaan nukahda ilman iltakiukuttelua. Kerran hän saa kuitenkin lainata naapurin tädin silmälaseja, joilla voi nähdä seinien läpi ja vaikka metsään asti. Lasien avulla Lassi näkee, että kaikkien metsäneläintenkin täytyy käydä nukkumaan joka ilta. Huomenna voi sitten leikkiä lisää.

Olen täällä jo aikaisemminkin kertonut, että rakastan sydämeni pohjasta Ilon Wiklandin kuvituksia eikä tämä kirja todellakaan ole poikkeus. Ihanaa kaunista kuvitusta!

 

 

Astrid Lindgreniltä meillä on myös kuvakirja "Se Eemeli, se Eemeli", jossa on lyhyet pätkät Eemelin erilaisista metkuista. Lapsi tykkää katsella kuvia, mutta tarinan suhteen hypimme vielä reippaasti eteenpäin. En oikein osaa lukea lapselle siitä kuinka vihainen isä on koko ajan ja kuinka Eemeli pitää viedä varastoon pakoon pelottavaa isää. En tiedä onko aika sitten ajanut näiden kirjojen ohi vai mahtaako tyttö tykätä näistä sitten kun vähän kasvaa. Minun mielestäni tämä isäsuhde Eemeli-kirjoissa on kyllä aika hurja.

Tykkään kuitenkin kovasti siitä kuinka tarinan lopussa painotetaan, että loppujen lopuksi Eemelistä kasvoi paras mies koko Kissankulmassa. Lindgren muistuttaa, että lapseen kannattaa aina luottaa, siihen häirikköönkin.

 

 

 

 

Minä ja lapsi tykkäämme molemmat Barbro Lindgrenin ja Olof Landströmin kirjasta "Röh röh, Pekka". Juoni on leppoisan yksinkertainen tarina veljeksistä, jotka seikkailvat ulkomaailmassa ja kuvitus on aivan uskomattoman hauska! Katsokaa vaikka tuota alempaa kuvaa, jossa possut istuvat kuusen juurella. Samalta kuvittajalta ovat myös suositut "Böö ja Bää" -kirjat, jotka olen maininnut aikaisemmin täällä.

 

 

Barbro Lindgrenin on myös kirja "Isosisko ja Pikkuveli maailmalla". Tässä kirjassa tutustutaan hassuihin naapureihin, käsitellään nukahtamisvaikeuksia ja opitaan, että varastaminen on väärin. Lapsi kuuntelee tätäkin kirjaa mielellään, jos on itse reipas ja virkeä, mutta aika usein keskittyminen herpaantuu. Teksitä kirjassa on melkoisesti. Itse tykkään myös kovasti Eva Erikssonin kuvituksesta. Tämän kirjan kanssa joudumme varmaan kuitenkin vielä odottelemaan vähän.

 

 

 

Julia Vuoren "Sika ja numerot" on kaunis ja voi olla, etä minä tykkään siitä jopa enemmän kuin lapsi. Viimeksi Suomessa käydessäni olin kirjaostoksilla ystäväni kanssa ja nähdessään kirjani ystäväni tokaisi, että antoi aikoinaan eron yhteydessä entiselle poikaystävälleen lahjaksi tästä samasta sarjasta kirjan "Sika ja tunteet"! Hih! Niinhän sitä sanotaan, että kunnon lastenkirjat toimivat myös aikuisilla lukijoilla!

 

 

 

Sitten ovat tietenkin nämä ihanat Camilla Mickwitzit! Näitä olen hehkuttanut jo aikaisemmin täällä ja täällä. Nämä ihanuudet löysin siis Huuto.netistä.

 

"…Ja sinusta tulee pelle" oli itselleni lapsena rakas. Siinä mustasukkainen isosisko pääsee purkamaan kiukkuaan mielikuvitusmaailmassaan, jossa hän on kuuluisa ja rikas sirkusprinsessa ja jäätanssija ja pikkuveli pelkkä statisti. Kirjan päähenkilö Julia on hevoshullu ja haaveilee elämästä yhdessä hevosensa Josafatin kanssa. Useinhan väitetään, että pikkutytöt siirtävät hevosiin herääviä seksuaalisia tunteitaan. Näin on selvästi ainakin tässä kirjassa. Katsokaahan seuraavaa kuvaa, jossa tyttö on deiteillä hevosensa kanssa!

 

 

Samaan aikaan pikkuveliraukka, jolla ei ole asiaa Julian asuntovaunuun, saa vahtia leijonaa.

 

 

Kirjan lopussa Julia ja pikkuveli kuitenkin ystävystyvät ja lopulta mustasukkaisuus ja kiukku väistyy solidaarisuuden ja huolenpidon tieltä. Vaikka tämä kirja on itselleni rakas on se vielä liian monimutkainen tyttärelleni, joka ei ymmärrä miksi sisko on pikkuveljelleen niin ilkeä.

Toinen Mickwitzin kirja on "Emilia ja kaksoset", jossa Emilia isänsä kanssa alkaa kertoa tarinaa kaksosista, jotka päätyvät pelastamaan saastuneen järven. En ollenkaan muistanut, että tämä kirja on näin ihanan kantaaottava ja vesistöjen suojelua painottava.

 

 

Tässä kuvassa surullinen kalastaja ja järven eläimet itkevät kun vesi on niin saastunutta:

 

Yksi oman lapsuuteni rakkauksista on Peter Spierin "Reetan ja Riston sadepäivä". Lastenkirjoista ei löydy juuri Reeta-nimisiä päähenkilöitä ja siksi olin onnesta soikea kun aikoinaan sain lahjaksi tämän kirjan. ("Uppo-Nallessa" taitaa olla ainoa toinen tapaamani Reeta, kaikki muut ovat aina Reettoja, kahdella T:llä ja sehän on ihan eri asia kuin Reeta, yhdellä T:llä!) Olen ollut vähän yllättynyt, että tyttö on tästäkin tykännyt niin kovasti. Kirjassa on paljon pieniä kuvia, vähän kuin sarjakuvissa ja sitten niiden rinnalla isoja koko aukeaman kokoisia kuvia. Tarina kertoo sisaruksista Reetasta ja Ristosta ja kaikesta siitä mitä he sadepäivän aikana tekevät. 

 

 

 

 

Oikein erityisesti tykkään näistä kodikkaista kuvista, joissa ulkona sataa vettä ja sisällä on lämmintä ja suloista.

 

 

Myös "Minttu"-kirjoista muistan itse tykänneeni kovasti, mutta lapselle tämä Maikki Harjanteen "Minttu prinsessana" ei ihan vielä aukea. Odotamme vielä muutaman kuukauden ja yritämme sitten uudelleen.

 

 

Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin "Siiri ja hurja Hunskeli" -kirjassa sitä vasta tekstiä riittääkin! Mutta kun kirjan aihe on niin ihana, (koirat!) jaksaa lapsi kuunnella koko kirjan läpi. Minä itse en ole tähän kirjaan ihan totaalisen innostunut, luultavasti siksi, ettei se herätä mitään nostalgisia tunteita toisin kuin nämä useimmat muut. Lapsi sen sijaan rakastaa kirjaa, joten ehkä itsekin jossain vaiheessa innostun. On tarina toki mukava kuvaus villistä Hunskeli-koirasta ja siitä kuinka sitä yritetään opettaa tavoille. Ja Lindmanin kuvitus on mainio!

 

 

Paljon enemmän tykkään kuitenkin tästä Anna-Mari Kaskisen ja Anne Peltolan "Kengurun matkassa maailman ympäri" -runokirjasta. Valitettavasti lapsi ei tykkää kirjasta yhtään. En tiedä mistä on kyse, sillä muuten lapsi kyllä tykkää kuunnella runojakin, mutta tämän kirjan hän on tyrmännyt heti alkuunsa. Minun mielestäni runot ovat hauskoja ja kuvitus kivaa, mutta tyttö on toista mieltä. No, yritämme taas myöhemmin uudestaan.

 

 

 

Viimeisenä esiteltäköön sitten Immi Hellénin kirja "Lasten riemut", joka on täynnä Hellénin lastenrunoja. Lapsi sai kirjan veljeltäni ja kun aloin selailemaan sitä tajusin, että iso osa perinteisistä lastenlauluista tulee tämän itselleni aikaisemmin tuiki tuntemattoman Immi Hellénin kynästä! Vai tiesittekö te, että esimerkiksi "Kas kuusen latvassa oksien alla, on pesä pienoinen oravalla", "Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän" tai "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" ovat tämän Hellénin tekstejä?

 

Samoin tämä ihana runo, jota edesmennyt mummoni aina lausui ääneen:

 

Aamukahvin ääressä

Kukko: Hyvää huomenta, punahilkka!

Miltäs se maistuu kahvitilkka?

Kana: Ah, se on aivan liian kuumaa,

kieltäni polttaa, päätäni huumaa.

Kukko: Kahvi on hyvää - mitä mä kuulen?

Huonolla tuulella, rouvani, luulen. 

Kana: Eipä se olisi kumma lainkaan,

voi mitä unessa nähdä sainkaan!

Kukko: Kerro se mulle, kullanmuru,

kertoen aina haihtuu suru.

Kana: Mull' oli piilossa pesä uusi,

munia siinä jo viisi, kuusi.

Lapset sen löysivät ai, ai, ai!

Rintani haikean haavan sai.

Kukko: Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta,

eihän se ollut edes totta!

 

Eiköhän näillä pärjätä hetkinen. Uusia lastenkirja-postauksia sitten viimeistään joululahjojen jälkeen...