Oi onnea! Tällä viikolla olen saanut mukavia uutisia toisista kirjallisuusblogeista! Ensinnäkin voitin Saran kirjat -blogin arvonnassa kolme tyttökirjaa! Tulin tuosta ihan hirveän iloiseksi. Pyysin lähettämään kirjat Suomeen äitini luokse, joten nappaan ne sieltä mukaani seuraavan kerran Suomessa piipahtaessani. Kiitos vielä kerran Sara!
Toinen erittäin iloinen asia oli tämä Beautiful Blogger -palkinto, jonka sain saman päivän aikana Hreathemusilta, Almafiinalta ja Valkoiselta kirahvilta. Olen joko ihan hillittömän suosittu tai sitten ihan kaikki muut ovat jo saaneet palkinnon minua ennen eikä kukaan enää kesinyt ketään muuta, jota palkita. Päätän uskoa vakaasti ensimmäiseen vaihtoehtoon!
Palkintoon kuuluu haasteena paljastaa itsestään seitsemän asiaa. Tässä näitä sitten tulee. Väsyneenä kirjoitettua tajunnanvirtaa ja ihan asiaan kuulumatonta höpötystä:
1. Tiedän kaiken Hollywood-näyttelijöistä ja -ohjaajista. Ja siis tarkoitan tällä, että KAIKEN. Sekä ainakin melkein kaiken englantilaisesta, ranskalaisista ja espanjalaisista näyttelijöistä ja ohjaajista. (Jonkun verran myös Japanilaisista ja Etelä-Korealaisista.) Pääni on niin täynnä turhaa tietoa, että ihmettelen miten se kaikki turhuus sinne edes mahtuu. Kysy kenestä tahansa epämääräisestä sivuhenkilöstä, niin minä kerron missä muissa elokuvissa hän on näytellyt, kenen kanssa ollut naimisissa, minkä elokuvasuvun jälkikasvua hän sattuu olemaan ja kuinka monta ylinopeus-sakkoa hänellä on.
2. Uskon, että tämä johtuu siitä, että minulla on todella hyvä kasvomuisti. En yleesä ikinä unohda kasvoja. Sen saatan helposti unohtaa, että mihin kontekstiin nuo kasvot liittyvät. Kun katson elokuvaa ja näen kasvot jotka tunnistan en saa rauhaa ennen kuin olen selvittänyt missä olen nähnyt näyttelijän aikaisemmin. Nimimuistini sen sijaan on surkea. Samoin kuulomuistini, saatan esim. sekoittaa ihmisten äänet toisiinsa, jos en tiedä kenen kanssa puhun puhelimessa.
3. Kohta yksi liittyy myös siihen, että teatteri ja elokuvat ovat minulle melkein yhtä tärkeä taidemuoto kuin kirjallisuus. Rakastan elokuvafestivaaleja ja katson helposti viisi, kuusi elokuvaa putkeen. Mieheni sanoi joskus, että jos minut herättäisi neljän aikaa yöllä ja kysyisi haluanko katsoa elokuvan, niin minä luultavasti vastaisin kyllä. Olen myös näytellyt erilaisissa harrastajateattereissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni sekä vielä aikuisenakin. Parhaimmillaan joskus yläasteella olin mukana kolmessa eri teatteriryhmässä.
4. Kuten noiden teatteriryhmien määrästä voi päätellä, olen aina ollut hyvä haalimaan itselleni tekemistä. Olen kiinnostunut oikeastaan ihan kaikesta. Voin hyvin kuvitella opiskelevani mitä tahansa, automekaniikasta meksikolaiseen kunnallispolitiikkaan. Rakastan matkustamista, erilaisia kulttuuritapahtumia, uuden harrastuksen aloittamista ja kaikenlaista puuhaamista, askartelua ja näpertelyä. Minut saa myös erittäin helposti suostuteltua mihin tahansa luottamustoimeen. Siksi olen valtaosan ajasta joko todella innoissani tai totaalisen uupunut. Vasta lapseni syntymän jälkeen olen joutunut pakon edessä opettelemaan omien voimavarojeni ja jaksamiseni rajoja.
5. Minulla on viisi veljeä, kolme siskoa, kaksi äitiä ja kaksi isää. Rakastan isoa perhettäni, mutta olin 26-vuotiaaksi asti varma siitä, että en koskaan hankkisi omia lapsia. Vasta tavattuani nykyisen mieheni heräsi biologinen kelloni ja tällä hetkellä rakastan äitinä olemista enemmän kuin mitään muuta. Olen silti edelleen sitä mieltä, ettei kaikkien tarvitse tehdä lapsia. Vihaan kommentteja joiden mukaan "nainen ei ole nainen ennen kuin on tullut äidiksi" tai "ennen omaa lasta on mahdoton tietää kuinka paljon voi rakastaa" tai "elämä on vajaata, jos ei koskaan saa omaa lasta". Kyllä minä olin tuntenut suurta rakkautta jo ennen lapseni syntymää ja elämälläni oli mieli ja tarkoitus jo ennen lasta. Luulen, että tuollaisten kommenttien laukojilla on itsellään hiukkasen ankea ja tylsä elämä, jos lapsen saaminen on ainoa asia, joka tekee elämästä mielekkään. Sitä paitsi mielestäni on epäreilua sysätä lapsen harteille vastuu siitä, että heidän täytyisi tuoda vanhempiensa elämään sisältö ja mielekkyys. Puhumattakaan siitä, että elämässä nyt vaan jää aina jotain kokematta. Jos en koskaan kokeile syvänmeren sukellusta jään varmasti paljosta paitsi. Jos en koskaan mene sänkyyn naisen kanssa jään paljosta paitsi. Jos en koskaan matkusta Afrikkaan jään paljosta paitsi. Jos en koskaan koe sotaa jään (onneksi) monta kokemusta vajaaksi. Näiden "lapsi-teki-minusta-naisen"-äitien lisäksi vihaan myös niitä natsi-äitejä, jotka mäkättävät toisille äideille siitä kuinka lapset tulee imettää, nukuttaa, ruokkia, kasvattaa…
6. Mielestäni ainoa asia jota ilman elämä on oikeasti ankeaa, surullista ja vajaata on ystävyys. En usko, että ihmisen täytyy olla parisuhteessa ollakseen onnellinen enkä usko, että ura, terveys, tietty summa rahaa tai ne lapset ovat edellytyksiä tyydyttävälle elämälle. Mutta uskon, ettei elämä voi olla ihan täysin kokonaista ilman ystävyyttä. Ystävät ovat niitä, jotka säilyvät, kun mies jättää ja lapset kasvavat. Ystävät ovat niitä, jotka pysyvät, kun tulee potkut, rahat loppuvat ja terveys menee. Jos saisin olla oman tyttäreni haltiakummi niin antaisin hänelle lahjaksi sydänystäviä, ainakin kolme. Niitä sellaisia, joiden edessä voi olla alasti ja itkuisena. Niitä, jotka kantavat ja kannustavat, rakastavat ja hyväksyvät ja jaksavat nauraa ja osoittaa asioiden valoisat puolet. Minua itseäni on siunattu aivan uskomattoman viisailla, lämpimillä ja hulluilla ystävillä, joita ilman olisin pelkkä kumiseva vaski ja helisevä symbaali.
7. Toivon, että olisin paljon, paljon rohkeampi ihminen. Sellainen kuin olin lapsena.
Tämän palkinnon ja haasteen laitan eteenpäin seuraaville blogeille:
Kertokaa seitsemän paljastusta itsestänne ja lähettäkää palkinto ja haaste eteenpäin seitsemään blogiin!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.