-Ehkä tähän rantaan ajautuu joskus ruumis.
-Miksi niin luulet, Kjartan?
-En tiedä, mutta minusta tuntuu kuin minun pitäisi ajatella niin, ja silloin minun on myös sanottava niin
-Toivon, ettei tähän Laugarnesin rantaan ajaudu koskaan ruumista, sillä silloin olisi niin vaikea tulla takaisin tänne.
-Pitää ajatella kaikkia mahdollisuuksia. Ehkä tähän rantaan ajautuu ruumis. Niin voi käydä, sillä minä ajattelin sitä. Minkä tähden olisin antanut tämän muuten juolahtaa mieleeni, Ólafur?
(Kun tähti putoaa)

En oikein tiedä kuinka hehkuttaisin Vigdís Grímsdóttiria ilman imelyyttä. Miten kuvailisin sitä miltä tuntuu uuden kirjan avaaminen? Kun istahtaa alas ja antaa sanojen ja lauseiden viedä, se tuntuu samalta kuin pitkä keskustelu rakkaan ystävän kanssa. Grímsdóttirin maailma on minulle niin tuttu. Sen logiikka ja omituisuudet ja raakuudetkin tuntuvat niin omilta ja niin ymmärrettäviltä, niin uskottavilta ja tosilta. Tällainen on myös minun maailmani, tältä värit näyttävät, tältä ilma tuoksuu, näin ihmiset puhuvat, vaikka eivät puhuisikaan!

Joskus kohtaa tällaisia kirjailijoita, heitä joiden kirjoissa kulkee kuin kotonaan. Vaikka erityisesti Grímsdóttirilla on tapana kertoa surullisia ja julmia tarivoita ja lopulta kääntää kaikki päälaelleen, tuntuvat juuri hänen kirjansa erityisen turvallisilta. On niin lohdullista huomata, että joku toinenkin näkee maailman näin, liikuttuu samoista asioista, elää kielessä ja salaisuuksissa juuri yhtä intohimoisesti.

Olen ikuisesti kiitollinen Tapio Koivukarille hänen suomennoksistaan. Miten kieli voikaan olla kaunista! "Kun tähti putoaa" on siis kolmas osa trilogiasta, josta olen aikaisemmin jo kirjoittanut täällä.

-Hänellä on niin siniset silmät, sinisemmät kuin taivas, sinisemmät kuin ikuisuus, sinisemmät kuin meri, sinisemmät kuin isän nenäliina. Hänen ystävättärensä Rósa oli sanonut jotain tähän tapaan kastaessaan Kjartanin uudelleen juhlallisin menoin: Kastan hänet Siniseksi ja hänen veljensä Ruskeaksi ja ehdotan, että unohdamme nyt saman tien heidän muut nimensä. Tästä päivästä lukien ei Kjartania ja Ólafuria ole olemassa. He ovat kuolleet ja uudet kaksosveljekset ovat syntyneet. Minun ja sinun. Sininen ja ruskea. Voit valita, kumman haluat. Niin se meni ja Lúna oli valinnut Ruskean.