Lastenkirjoja lukiessa huomaa nopeasti mitkä ovat niitä, joita aikuinenkin jaksaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen, vielä sen sadannenkin kerran ja jopa sittenkin vielä. Itselleni tällaisia kovaa lukemista kestäviä kirjoja ovat ehdottomasti Astrid Lindgrenin kirjat ja siksi yritänkin haalia niitä kotiin mahdollisimman monta. Onneksi tyttärenikin tykkää niistä kovasti.

 

 

Olen aikaisemmin kirjoittanutkin iki-ihanasta ”Kultasiskoni”-kirjasta. Tuo hehkutus löytyy täältä. Tyttärenikin pitää kirjasta, mutta kokee sen vielä melkoisen pelottavana, joten tätä ihanuutta emme lue kovinkaan usein. Toinen vähälukuisempi Lindgren on ”Se Eemeli, se Eemeli”, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä. Koen edelleen vaikeaksi lukea tytölle isästä, joka on koko ajan vihainen. Ehkä luemme kirjaa enemmän joskus myöhemmin, kun lapsi vähän kasvaa ja ronskistuu, nykyinen kolmivuotias herkkiksemme ei vielä tarvitse tällaisia teemoja.

 

 

 

Niitä ihanan turvallisia kirjoja, joista sekä äiti että tyttö tykkäävät ovat esimerkiksi Melukylän lapsista kertovat kuvakirjat. Melukylän lapset ovat olleet aina itselleni tärkeitä, koska opin aikoinaan lukemaan juuri näiden kirjojen avulla. Muistan myös Melukylän lapset -tarinoiden elokuvasovitukset, joita rakastin palavasti. Tällä hetkellä meiltä löytyvät sekä ”Melukylän kevät” että ”Lastenpäivä Melukylässä”, joista molemmista lapsi tykkää valtavasti! Varastoon on hankittu jo ”Melukylän joulukin”, mutta sen tyttö saa vasta joululahjaksi. Melukylän elämä on aivan äärettömän idyllistä leikkiä aamusta iltaan eläinten ympäröimänä. Turvallisuutta ja iloa, ihan pikkuisen jännitystä ja riitoja, juuri sitä mitä lapsuuden kuuluisi ollakin!

 

 

Toinen ihana kirjasarja koostuu kirjoista ”Minä en tahdo nukkumaan!”, ”Minäkin haluan siskon” sekä ”Minäkin tahdon kouluun”, joista me omistamme vasta kaksi ensimmäistä. Kolmatta yritän metsästää epätoivoisesti Huuto.netistä. Epätoivoisesti siksi, että netissä tarjotaan jatkuvasti vain kirjan uutta versiota vuodelta 2001. Se on kuitenkin aivan väärän kuvittajan kuvittama, minä kun haluan ehdottomasti sen alkuperäisen Ilon Wiklandin kuvittaman! (Vink, vink! Jos joku haluaa luopua omastaan, niin ottakaa yhteyttä!) ”Minä en tahdo nukkumaan!” -kirjasta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä ja se on meillä aina ja ikuisesti kovassa luvussa, erityisesti iltasatuna. Toinen saman sarjan kirja on ihanan ihana ”Minäkin haluan siskon”, mutta sitä yritän piilotella tyttäreltäni, sillä aina kirjan lukemisen jälkeen lapsen vauvakuume herää ja hän alkaa kärttämään pikkusiskoa itselleen. Kaikille niille, joilla pikkusisarus jo on sopii tämä kirja kuitenkin erittäin hyvin, niin hienosti siinä käsitellään mustasukkaisuutta.

 

 

Vielä yksi Lindgrenin kirjasarja on tietysti Lotta-sarja! Meiltä löytyvät tällä hetkellä ”Osaa Lottakin ajaa” (josta olen kirjoittanut täällä) sekä ”Lotta on iloinen”. Toivottavasti jostain löytyy jouluun mennessä myös ”Lotta osaa mitä vain”, joka oli oma suosikkini lapsena. Lotta-kirjat ovat aivan mahtavia ja temperamenttinen Lotta mielestäni oikein hyvä esikuva välillä liiankin kiltille tyttärellemme.

Valtaosa näistä kirjoista on Ilon Wiklandin kuvittamia ja hänen panoksensa kirjojen ihanuuteen onkin varmasti vähintään puolet. Omasta mielestäni Wikland on ehdottomasti yksi maailman parhaita kuvittajia ja voisin katsella hänen kuviaan tuntitolkulla. Yhden ihanan Lotta-julisteen olemme onneksi löytäneet lastenhuoneen seinälle ja löytyy Wiklandin kuvituksia myös palapeleinä. Lasta tuttu kuva palapelissä ilahduttaa valtavasti.

 

 

Liian monia Lindgrenin kuvakirjoja puuttuu silti yhä! Ensinnäkin nuo mainitsemani ”Minäkin haluan kouluun” sekä ”Lotta osaa mitä vain”. Näiden lisäksi haluaisin esimerkiksi kuvakirjat  ”Punasilmäinen lohikäärme”, ”Marikki, katso, lunta sataa!”, ”Metsässä ei ole ryöväreitä”, ”Pekka Peukaloinen” sekä ”Soittaako lehmus, laulaako satakieli?”. Siinä vaiheessa kun olen löytänyt nämä kaikki on lapsikin varmaan kasvanut taas sen verran, että voimme jo siirtyä Astrid Lindgrenin lastenromaaneihin…