Kun viimeksi kirjoitin täällä Anne Holtista manasin hänen dekkarinsa typeryyttä. Päätin silti antaa Holtille vielä toisen mahdollisuuden ja lukaisin hänen kirjansa "1222" ja tällä kertaa ihastuinkin oikein kunnolla! "1222" on klassinen rikosromaani ja hieno kunnianosoitus Agatha Christielle. Kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin, kun Norjan historian rajuin lumimyrsky suistaa Oslon ja Bergenin välillä liikennöivän junan kiskoiltaan. Junan matkustajat säilyvät kuin ihmeen kaupalla hengissä ja pelastautuvat lähellä sijaitsevaan "1222"-nimiseen hotelliin. Kaikkien päästyä turvaan alkaa ruumiita sitten tullakin oikein kunnolla. Junan matkustajat ovat keskenään lumen saartamassa hotellissa eikä kukaan tiedä milloin lumimyrsky loppuu ja apu saapuu. Ja päivä päivältä väkeä kuolee lisää. Kiukkuinen eläkkeellä oleva poliisi Hanne Wilhelmsen joutuu selvittämään rikoksia yksin, pelkät harmaat aivosolut apunaan.

Tästä dekkarista minä pidin! Tuli jopa melkein ikävä lunta ja tuiskua, niin kodikkaalta vaikutti elämä tuolla lumimyrskyn keskellä murhaajan hyöriessä ympärillä.