Vielä hiukan tästä uudesta gurustani Kyllikki Villasta. Pahoittelut niille, joiden mielestä rouvasta on jo jauhettu tarpeeksi, mutta blogini on rakastunut eikä osaa lopettaa. Tätä seuraavaa lainausta olen nimittäin jäänyt miettimään oikein kunnolla:


Niin, siis oikeastaan minä pelkään, että ihminen joka joutuu raatamaan minun laukkujeni kanssa on minulle vihainen. Itse asiassa se mitä minä koko ajan matkalla toivon on että ihmiset olisivat ystävällisiä, je se mitä minä pelkään on että ne ovat vihaisia (naurua). Sen ihmeellisempiä vaaroja en taida pelätä.


Vähitellen olen tulossa siihen tulokseen, että tästä lähes kaikki omatkin pelkoni juontavat juurensa. En minä oikeastaan pelkää helvetin tulta, kuolemaa tai sitä, että tuhoutuisin jollakin erityisen tuskallisella tavalla. Mutta kyllä minä ihan oikeasti pelkään, että minulle ollaan ilkeitä. Pelkään ihmisiä, jotka tuhahtelevat tai mulkoilevat vihaisesti, sähähtelevät tai murisevat. En tietenkään pelkää aktiivisesti, mutta jollain tapaa tuo "minulle-ollaan-ilkeitä"-pelko on taustalla kaikissa peloissani.

Jännittää mennä työhaastatteluun -mitä jos ne ilkeilevätkin minulle siellä? Pelottaa pyytää apua -mitä jos hätääni vähätelläänkin? En edes pelkää virheitä sinänsä vaan sitä, että joku niiden takia suuttuu ja raivostuu. Jopa hammaslääkäri saa porata sydämensä kyllyydestä, kunhan vain muistaa olla ystävällinen ja hymyillä sympaattisesti. Luulen selviytyväni melkein mistä vain, jos vain saan palkinnoksi hiukan ystävällisyyttä ja kenties jopa hieman iloista yhdessä naureskelua.

Hassua tässä kaikessa on se, että olen tullut yhä nössömmäksi vuosien myötä. Lapsena olin paljon karskimpi. Lapsuudessa sai tottua siihen, että aina löytyi joku, joka halusi heittää suosikkinallen ojaan tai ajaa pulkalla päälle. Ala-asteella tappelin vielä nyrkein luokan poikien kanssa, enkä edes ollut koulukiusattu!

Aikuisten maailma on kuitenkin totuttanut minut siihen,että minulle ollaan kilttejä ja minua kohdellaan ystävällisesti. Jos näin ei sitten jostain syystä tapahdu pelästyn ihan kunnolla. Miksi se noin sanoi? Miksi se näki välttämättömäksi ilkeillä? Miksi ihmeessä se haluaa riidellä?

En yhtään pelkää lohikäärmeitä, kunhan  ne vain muistavat hymyillä ystävällisesti, avaavat kohteliaasti oven ja katsovat lämpimillä sympaattisilla silmillään suoraan kohti.