Käväisin syyskuun alussa Suomessa ja hain pikkusiskon luota taas muutamia kirjojani. Siellä ne minua uskollisesti odottavat tuohtuneina siitä, etten saanut kaikkia kerralla mukaan Norjaan muuttaessani. Paluumatkalle olikin sitten pakko lainata suurempi laukku, sillä oma laukkuni ei mahtunut kiinni kirjojen ja ruisleipien pursuillessa reunojen yli.

Nappasin mukaan yhden pienen keittokirjankin ja sitä selaillessa tajusin miten paljon pidänkään kunnon keittokirjoista, sellaisista joissa on kauniita kuvia ja selkeitä ohjeita (suomen kielellä!). Nimenomaan kauniit kuvat innostavat kokeilemaan uusia reseptejä. Keittokirjan pitää olla myös sopivan kokoinen ja hyvin nidottu niin, että se on helppo vääntää auki pöydälle ilman, että sivut kääntyilevät tai irtoilevat tai selkämys hajoaa. Keittokirja ei saa olla liian korkea, jotta se mahtuu helposti hyllyyn, mutta ei myöskään liian pieni, kummassakin tapauksessa kirja nimittäin yleensä häviää eikä sitä sitten tule lainkaan käytettyä. Onko teistä joku muka oikeasti kokeillut niitä eri naistenlehdissä olevia reseptejä? Minä aina innostun ja päätän yrittää, mutta sitten lehti katoaakin mystisesti tai repeytyy tai sen päälle kaatuu teetä ja sivut liimautuvat toisiinsa. Noin ei käy hyvän keittokirjan kanssa. Se on juuri sopivan kokoinen ollakseen paikalla aina tarvittaessa ja se on sopivan täynnä kauniita kuvia, jotta uuden ruokalajin kokeiluun innostuu ihan oikeasti eikä vain suunnitelmissaan.

Olen myös antanut itselleni luvan käyttää vain suomenkielisiä keittokirjoja. Ostin aikoinaan entiselle avomiehelleni lahjaksi intialaisen kasvisruuan keittokirjan -espanjaksi. Ihastelimme molemmat kuvia ja haaveilimme ihanista ruokalajeista, mutta emme koskaan saaneet aikaiseksi kuin yhden intialaisen kasvisruuan. Jotenkin koko homma alkoi vaikuttaa niin monimutkaiselta, mausteillakin saattaa olla niin erilaiset nimet eri kielillä. Esimerkiksi tofun valmistus tuntuu jo sinällään niin työläältä, että jos sen lisäksi pitää ohjeet lukea vieraalla kielellä, lopahtaa innostus hyvin pian.

Mutta nyt täällä on siis ainakin yksi mukava suomenkielinen kirja odottamassa käyttäjäänsä, hienoa!

(Ja jottei totuus unohtuisi: käytän keittokirjoja ehkä kolme kertaa vuodessa... Valtaosan ajasta vain kokeilen ja arvailen ja yritän ja erehdyn ja onnistunkin ihan itse.)