Eilen oli surullinen olo, joten ostin taas hirveän läjän levyjä. Argh! Tämän on pakko loppua, mielellään pian tai olen kohta vararikossa. Ostin myös kaksi dvd-levyllistä Tori Amosin musiikkivideoita. Niistä tuli kyllä parempi mieli. Tori Amos on ehkä kauneinta maailmankaikkeudessa. Taas yksi todistus siitä, että välillä maailma tekee asiat oikein ja kaikessa on joku järki, kuitenkin.

Ai miten tämä liittyy kirjallisuuteen? No, esimerkiksi siten, että monet laulunsanat ovat kyllä suosikkirunojani ja niitä tulee tännekin varmasti välillä. Mutta ennen kaikkea siksi, että tämä blogi vastustaa jyrkästi eri taidemuotojen erottelua toisistaan. Kirjoitan varmasti jatkossakin elokuvista, musiikista, teatterista ja ehkä kuvataiteistakin.

Suosikkiohjaajani Peter Greenaway osaa sen hienosti. Hänen elokuvansa ovat todiste siitä, että taidemuotoja voi yhdistellä niin paljon kuin huvittaa. Ainakin elokuvat "Prosperon kirjat", "Kokki, varas, vaimo ja rakastaja" ja "Pillow Book" kertovat kirjallisuudesta."The Baby of Mâcon" on teatteria, "Prosperon kirjoissa" tanssitaan ja melkein kaikissa hänen elokuvistaan lavastus on suoraa eri kuvataideklassikoista. Ja musiikki! Michael Nymanin musiikki on Greenawayn elokuvissa aina yksi päähenkilöistä. Ja juuri siksi hänen elokuvansa ovat niin hienoja. Niihin mahtuu niin paljon. Greenaway uskaltaa niin röyhkeästi käyttää hyväkseen kaikkia taidemuotoja ja elokuvan mahdollisuuksia.

Ja, no joo, en ole ihan Greenaway (ai enkö?) mutta käytän häntä nyt tekosyynä sille, että joskus on pakko kirjoittaa myös elokuvista tai musiikista. Joskus, ehkä, on jopa kokonaan laitettava kirjat sivuun ja stereot päälle.

I'm so sad

like a good book

I can't put this day back

a sorta fairytale with you (Tori A.)