Tulin valtavan iloiseksi kun kuulin, että Elina Hirvosen kirja "Että hän muistaisi saman" on saanut kovasti huomiota The New York Times Book Reviewssa! Hirvosen Finlandia-palkintoehdokkaanakin ollut kirja on kaunis ja surullinen ja todellakin lukemisen arvoinen! (Ja sitä paitsi melko lyhyt ja nopealukuinen, joten kellään ei ole syytä olla sitä lukematta.) Hirvonen on myös persoonana todella sympaattinen ja jotenkin ihana tapaus. Olen tavannut hänet itse muutaman kerran, mutta jo pelkkien haastattelujenkin perusteella saa hänestä mielestäni todella positiivisen kuvan. Monilahjakas (mm. dokumentaristi kirjoittamisen ohella) ja ilmeisesti järkyttävän aikaansaapa Hirvonen on juuri sellainen ihminen, jolle toivoo hyvää. On ihan huippua, että joskus maailma oikeasti toimii niin, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.

Ja käsittääkseni myös Hirvosen Avain-kustantamo on vielä pieni ja jotenkin sekin on ihanaa, että pienellä kustantamolla menee hyvin!

(Ja nyt alan hehkutella tätä kaikkea siihen malliin, että onkin jo aika mennä nukkumaan...)