Lapsen saannissa eräs parhaita puolia ovat tietenkin lastenrunot! Pääni on rakennettu niin, että opin erittäin helposti ulkoa riimillisiä runoja ja muistan siksi edelleen kymmenittäin (sadoittain?) loruja ja runoja omasta lapsuudestani. Pystyn milloin vain lausumaan ulkoa esimerkiksi koko "Kuka lohduttaisi Nyytiä?"-kirjan. (Joskus nuoruudessa sitä tulikin usein esitettyä aamuyöllä juhlien jatkoilla tukevasti humalassa.) Myös Kirsi Kunnaksen tuotannosta osaan edelleen ulkoa noin kolmanneksen.

Jostakin syystä aikuisena on kuitenkin ollut suhteellisen hankalaa löytää tarpeeksi kiitollista yleisöä kuuntelemaan ääneen lausuttuja lastenrunoja. Nyt tilanne on vihdoin toinen! Pienen vauvan kielenkehityksen kannalta on tärkeää, että sille höpötetään ja jutellaan ja luetaan tarpeeksi runoja ja minähän luen! Koko kaupungin mörkö ja Herra Piipoo, Kaksi iloista kukkopilliä ja Kuinkas sitten kävikään? Myös uusia lastenrunokirjoja julkaistaan jatkuvasti. Muutaman vuoden kuluttua osaan toivottavasti läjäpäin lisää uusia runoja.

Marjatta Kurenniemi on ehdottomasti yksi suosikeistani ja tämä seuraava runo oli minulle lapsuuden rakkaimpia. Muistan kuinka joskus viisivuotiaana istuin kylpyammeessa äitipuoleni kanssa ja luimme ääneen runoja. Minä olin vakuuttunut, että olin ehdottomasti runon noita-akka, koska tykkäsin niin paljon isoista kissoista.

Oli kerran pikkuinen noita-akka
ja noidalla sininen noitavakka.
Oli vakassa punainen noitapilli
ja pillissä noitasävel villi.

Kun noita puhalsi pilliin kerran
satoi karamelleja tonnin verran.
Kun noita puhalsi kertaa kaksi
kissa kasvoi taloa suuremmaksi.

Kun noita pilliä kolmesti soitti
tuli uni ja kaikki ihmiset voitti.
Ja noita pani pillinsä vakkaan,
sillä uni tarttui myös noita-akkaan.

Marjatta Kurenniemi