608165.jpg


Joskus kirjasta tulee tärkeä, koska joku tietty ihminen on antanut sen juuri tiettyyn aikaan. Tiina Kailan "Suden ruonoja" on itselleni tällainen kirja. Sain sen lahjaksi kahdelta hienolta naiselta itselleni tärkeänä päivänä. Runoihin liittyy tietty aikakausi elämässäni. Kirjassa ei siis ole tärkeintä niinkään sen sisältö vaan nimenomaan muut ulkokirjalliset arvot.

On siellä hienoja runojakin toki.



Sinä kesänä
keinuvassa veneessä,
kun kokka vonkui
sammaloituneeseen tolppaan,
minä pusersin elämänvettä
märästä köydestä
ja isälläni oli silkkipaperihymy
ja hän oli lepattava kuin
särkyvä lamppu ja minä kysyin häneltä,
pääsenkö joskus Narniaan,
eivätkä hänen kasvonsa,
niin vanhaa tinaa,
että niiden lävitse näki etääntyvä
linnunradan,
paljastaneet
minulle totuutta,
sillä hän kätki makeisia
kivien alle.

Äkisti hän huokasi:
Sinä seisot Narnian joukoissa,
vaikkei Narniaa olisi olemassakaan.

Voi, miten väärässä hän oli:
Minun elämässäni ei ollut
sulavan jään hetkeä.
Ei noiduttua viiltoa.
Ei lokin kirkaisua,
joka olisi nostanut
kuun ja auringon kumartamaan
yhtäkään kertaa, yhtään ainoaa kertaa
toisilleen.

Kesä hengitti leveää maan hajua,
johon merituuli vaivoin
sai murrettua säröjä
ja veneen reuna vonkui.