Sain tammikuussa blogitunnustuksen Ammalta ja Saralta, kiitos! Viimekertaiset tunnustukseni löytyvät täältä. Tällä kertaa en paljastele niin paljon itsestäni vaan ennen kaikkea tästä blogistani. Hiljaisuuteni aikana olen nimittäin mietiskellyt paljonkin tätä bloggausta ja sitä millaista blogia loppujen lopuksi haluan kirjoittaa.

1. Olen blogannut jo kauan, viides vuosi tulee täyteen syksyllä. Uutuuden viehätys on siis jo kadonnut ja tästä on tullut luultavasti pysyvä osa elämääni. Samalla se tarkoittaa, että toisinaan päälle iskee blogiväsymys, joskus taas elämä itsessään uuvuttaa niin, ettei bloggaamiseen ole voimia. Olen seuraillut millä innolla toiset kirjabloggaajat päivittävät ja kuinka uskomattoman monta kirjaa he ehtivät kuukaudessa lukea. Luin itse samaan tahtiin joskus lukiossa, mutta en nyt enää moneen vuoteen. Tästä aiheutuu jonkinlaista hassua stressiä. Voinko pitää aktiivista kirjablogia, vaikka lukisin vain kirjan tai kaksi kuukaudessa? (Näemmä voin, mutta vaikutanko vähän säälittävältä?) Koska tykkään lukijoista ja kommenteista yritän päivittää mahdollisimman usein ja sitten huomaan paradoksaalisesti, että kaikelta päivittämiseltä ja muiden blogien lukemiselta ei oikeastaan jääkään aikaa itse asialle – lukemiselle! Vaikka olen nopea lukija olen myös hidas lukija. Silmäni etenevät vauhdilla, mutta hitaus syntyy siitä, että hyvin usein jään vain istumaan kirja sylissäni. Rakkaimpia lukukokemuksiani ovatkin ne, jolloin saan luettua vain pari sivua, mutta ajateltua sitäkin enemmän. Lukeminen onkin ehkä ennen kaikkea keino jäsentää ajatuksiani ja tunteitani. Keino ottaa aikaa itselleni, varastaa hetki hiljaisuutta arjen poukkoilun keskellä. Lukeminen on minun stressistä vapaata aikaani ja olenkin hieman kauhistunut tajutessani, että tämä blogi itsessään aiheuttaa jonkinlaista stressiä! Olen erehtynyt lukemaan muutaman artikkelin siitä ”kuinka teet blogistasi suositun” ja nyt tuntuu, että tekstini ovat aina ihan liian pitkiä, lyhyitä tai asian vierestä, jotta tästä kukaan kiinnostuisi. Kävijämäärälaskuri kuitenkin osoittaa, että jotkut silti kiinnostuvat. Olenkin tämän bloggaustaukoni aikana tullut siihen tulokseen, että se riittää. En ala epätoivoisesti kosiskelemaan uusia lukijoita. Olen oikeasti enemmän kuin tyytyväinen teistä tasokkaista, jo olemassa olevista lukijoistani! Kyllä ne tärkeimmät pysyvät mukana, vaikka päivitysvauhtini olisikin hieman hitaampi tai tekstini ohjeiden vastaisia. Oli jotenkin piristävää lukea kuinka Salla haaveili blogivuodesta, jolloin luettaisiin yksi paksu klassikko kuussa eli päivityksiä tulisi vuoden aikana vain 12. Ei yhtään hullumpi idea! Tämän pitkän selostukseni pääidea olikin sitten suunnilleen se, että päivitystahtini luultavasti hidastuu. Tämä blogi on paikka, josta en halua ottaa stressiä. Tämä on minun hiljainen kahvilani, kirjastoni hämyinen nurkkaus ja se lämmin kesäinen laituri. Täällä luetaan, joskus hitaasti, joskus vauhdilla, mutta stressiä ei tunneta.

2. Olen saanut blogini kautta muutamia ilmaisia arvostelukappaleita. Kustantamot alkavat herätä siihen, että kirjablogit ovat oiva keino saada kirjalle näkyvyyttä. Olen näistä arvostelukappaleista erittäin iloinen, koska ne tarjoavat usein kurkistuksen sellaisiin kirjoihin, joihin en ehkä muuten tarttuisi. Arvostelukappaleita saa ehdottomasti tarjoilla edelleenkin! Olen silti samalla hieman hämmentynyt. Oikeastaan en missään vaiheessa ole kokenut, että ”arvostelisin” kirjoja täällä blogissani. Jaksan hyvin harvoin kuvailla kirjan juonta, keskeisiä henkilöitä tai pohtia draaman kaarta. Yleensä minä vain hehkutan. Vielä useammin kirjoitan ylös mietteitä, joita lukemani kirja on minussa herättänyt. Voi olla, ettei kirjalla itsellään ole juuri mitään tekemistä sen minussa herättämien ajatusten kanssa. Tai ainakaan ulkopuolinen ei tuollaista yhteyttä välttämättä huomaa. Siksi tuntuu hassulta, että kirjabloggaajista puhutaan usein kirja-arvostelijoina. Minä koen olevani enemminkin sellainen kirjafliilistelijä. Luen, siis olen. Olen, siis luen. En ole rajannut blogini aihealuetta mitenkään tiukasti. Kerron täällä milloin mistäkin, mutta tekstejä yhdistää se, että postauksen aihe on kuitenkin aina syntynyt kirjallisuuden innoittamana. Jos jotakuta tänne eksyvää kirjailijaa kyrsii se, etten pysy ”aiheessa” eli arvostele kirjoja syvällisesti ja analysoiden niin tästä se sitten johtuu: tästä blogista ei löydy kirja-arvosteluja, pelkkiä kirjafiilistelyjä. (Mutta hei, lähetelkää vaan silti niitä arvostelukappaleita, heh…)

3. Jonkun verran olen miettinyt myös sitä, että kiinnostavatko runo- ja lastenkirjapostaukseni ketään. Muut bloggaajat kun keskittyvät pitkälti romaaneihin. Tai ketä muka kiinnostavat Nobel-haasteeni tai Ibsen-fanitus, kun niin monet muut bloggaavat lähinnä uutuuskirjoista? Tätä miettiessäni olenkin päässyt hyvin syviin bloggausmietteisiin ja –vesiin. Enhän minä millään muullakaan elämänalueella innostu kasvusta vain kasvun vuoksi. Enkä ajattele, että ensisijainen syyni tehdä asioita olisi muiden miellyttäminen. Minä uskon, että tietyt asiat ovat maailmassa tärkeitä, vaikkei niiden tärkeyttä voisi koskaan osoittaa tilastollisesti. Vaikka nettimaailma noin yleisesti ottaen tuntuu olevan hektinen, dynaaminen ja tiiviisti kiinni ajan hengessä, voisi minun blogini silti hyvinkin olla vähän hitaampi ja vanhahtava. Jos lukijat katoavat niin silti tämä on tärkeää. Minulle. Luulen, että tämän omankin ahdistukseni takana on se iso teema, joka liittyy nykyisin lähes kaikkeen bloggaamiseen. Jos blogisi on kiinnostava ja suosittu saatat joskus tulevaisuudessa saada rahaa sen kirjoittamisesta. Tästähän jauhetaan nykyisin kaikkialla. Suosituimmat muotibloggaajat tienaavat niin ja niin paljon ja saavat sitä ja tätä krääsää ILMAISEKSI! Siis ou mai gaad. Minulla on jo nyt niin monia lukemattomia kirjoja, etten kyllä millään ehtisi lukea enempää, jos kustantajat vaikka yhtäkkiä alkaisivatkin pommittaa minua ilmaisilla kirjoilla. (Muistakaa toki, että saa niitä silti lähettää, heko heko…) Joten mitä väliä sillä oikeastaan on kuinka suosittu ja kiinnostava blogini on? En minä ihmissuhteissanikaan satsaa siihen, että saisin mahdollisimman monta ystävää, vaan keskityn mieluummin niihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja ihania. Miksi ihmeessä siis edes haluaisin, että blogi olisi erityisen ”suosittu”? Tämä koloni olkoon juuri niin klassikkopainotteinen kuin haluan. Ja jos yhtäkkiä haluan intohimoisesti aloittaa Nummelan ponitalli-teemavuoden niin siinähän aloitan sitten, vaikkei lukijoita kiinnostaisi! (Olen muuten joskus jo blogannutkin Nummelan ponitallista, nimittäin täällä.)

4. Voisinpa paljastaa vielä senkin, että teimme mieheni kanssa nettilakon. Päätimme, että tietokoneet pysyvät kiinni niin kauan, kun tyttäremme on hereillä. Tietokoneen saa avata iltaisin vasta siinä vaiheessa, kun lapsi seitsemän aikoihin menee nukkumaan. Tämä päätös rajoittaa sekä bloggaamistani että muiden kirjablogien seuraamista, mutta tuo toisaalta tyttärelleni iloa ja ehkä piirun verran aktiivisemmat vanhemmat.

5. Huolestuneille (as if) tiedoksi, että blogitauostani huolimatta haasteeni ja teehuoneeni ovat toki edelleen menossa mukana. Nobel-haasteeni on juuttunut Herman Hesseen, en vain saa luettua sitä vietävää loppuun asti. Ibseniä olen lueskellut kovastikin, mutta jostain syystä en saa kirjoitettua ajatuksiani blogiini asti. Helmikuun teehuonekin ilmestyy tänne varmaan viikon päästä tai joskus, toivottavasti vielä maaliskuun puolella kuitenkin.

6. Olen muuten ollut hieman harmissani siitä, että bloggaan nykyisin lähinnä vain suomeksi. Tiedän, että minulla olisi lukijoita täällä Norjassakin, mutta nyt he ovat jääneet kelkasta, kun eivät ymmärrä mitään. Luulen siis, että aktivoidun taas englannin ja norjankin kielellä. Ainakin yritän.

7. Öh, siinä se paatos taisi sitten ollakin. En tiedä muuttuuko täällä blogissa mikään oikeasti, mutta ainakin ajatuksen tasolla olen antanut itselleni luvan olla tylsä, hidas ja hölmö. Ou jee!